Karkailun ja katetroinnin murphyn lait

1. Jos virtsa voi karata joko helpossa tai hankalassa tilanteessa, se karkaa aina hankalassa tilanteessa.

2. Karkaa aina väärässä paikassa ja väärään aikaan.

3. Jos jätät vaipat ja/tai katetrit kotiin, tarvitsisit niitä ihan varmasti.

4. Jos illalla olet varma, että yöllä ei karkaa niin ihan varmasti karkaa.

5. Laita se froteelakana sänkyyn sitten huomenna, ei ensi yönä mitään tapahdu.

6. Jos sinulla on esimerkiksi kahden kokoisia tai mallisia katetreja, voit olla varma siitä, että mukanasi on aina ne vääränkokoiset - ja malliset.

7. Mitä kauempana olet vessasta, sitä varmemmin rakko päättää tyhjentää itsensä.

8. Rakko täyttyy aina tilanteissa, joissa sen ei missään tapauksessa toivoisi täyttyvän. Ja virtsa karkaa aina tilanteissa, joissa sen ei missään nimessä toivoisi karkaavan.

9. Katetroinnissa tulee ongelmia vain silloin, kun sinulla on todella kiire ja pitäisi saada katetroitua sukkelaan. Tai virtsa karkaa jokaista tippaa myöten vain silloin, kun sinulla on todella kiire ja ei olisi millään aikaa alkaa vaihtamaan kuivia vaatteita.

10. Mitä enemmän ympärilläsi on ihmisiä, sitä varmemmin virtsa karkaa.

11. Rakko tyhjenee varmuudella juuri silloin, kun olet ottanut edellisen vaipan pois, muttet ole ehtinyt saada uutta tilalle.

12. Julkisilla paikoilla selittelyn tarpeen määrä on kääntäen verrannollinen siihen, miten kiire sinulla on. 

13. Vuodenajasta riippumatta, katetrointitarvikkeita tai vaippoja noutaessasi sataa aina räntää.

Kun hyväksyminen valtaa elämän

.. vai valtaako sittenkään?

Elämään kuuluu suru ja kipu. Valitettavasti ne on joskus kohdattava aina uudelleen ja uudelleen. On löydettävä tie uuteen elämään, vaikka helppoahan se ei aina ole.

Sanotaan, että parhaat asiat tapahtuvat, kun saavumme risteykseen. Kun elämä tuntuu niin pimeältä ja masentavalta, ettemme voi kuvitellakaan sen muuttuvan yhtään paremmaksi. Kun ihmisen mitta on täynnä eikä voi kuvitellakaan jatkavansa enää hetkeäkään niin tämä turhautuminen ja epätoivo osoittaa oikean polun eteenpäin. Ikävät asiat johdattavat meidät suoraan sille polulle, joka vie kohti parhaita meille koskaan tapahtuvia asioita.

Tänään pysähdyin miettimään elämääni ja tarpomaani polkua. Välillä tai vähän useamminkin tuntuu, että mottoni voisi olla: "vaikeimman kautta". Jokainen meistä joutuu välillä ryömimään pohjamudassa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisen hartioilla painaa joskus apeat ajatukset ja iloisia asioita ei tunnu löytyvän. Pettymyksen hetkellä maailma kaatuu päälle, itsetunto hiipuu lähelle nollaa ja on vaikea nähdä toivoa missään.

Usein sitä vain paahtaa läpi elämän tajuamatta, miten onnekas ja etuoikeutettu sitä monessa mielessä onkaan. Liian helposti unohtuu kaikki se hieno ja arvokas, mitä jo on. Uskallan väittää, että välillä jopa tarvitaan niitä kriisejä ja vastoinkäymisiä, jotka muistuttavat ettei mikään ole itsestään selvää. Kaiken tämän jälkeen sitä arvostaa muun muassa terveyttänsä entistä enemmän. Sitä kun on ajatellut jollain tavalla, että elämä ei voi olla enää hyvää, jos ei ole täysin terve. Kai se niin menee, että kun oman aikansa suree menetyksiä ja luopumisia ja raivoaa epäoikeudenmukaisuutta niin sekin aika tulee kun niihin on pakko jollain tavalla vain sopeutua. 

"Asiat, joita ei voi muuttaa, pitää hyväksyä". Vanha viisaus, joka pitää aina paikkansa.

Hyväksyminen on tasapainon löytämistä. Samalla se myös tarkoittaa, että ymmärrämme asiat sellaisina kuin ne ovat. Kun hyväksymme asiat sellaisina kuin ne ovat, tulemme tietoisiksi todellisuudesta. Asioita, joihin olen joutunut sopeutumaan tai kovasti olen ainakin yrittänyt, on esimerkiksi tuo itse saatanan siittämä toistokatetrointi. Alussa olin ihan varma, että en sopeudu siihen ikinä etten koskaan voisi hyväksyä sitä osaksi elämääni, osaksi minua. Olosuhteiden saattelemana on ollut kuitenkin pakko yrittää. 

Ensimmäinen osastojakso

Osasto 5. Osastolla hoidetaan erikoissairaanhoitoa vaativia plastiikkakirurgisia, urologisia sekä verisuonikirurgisia aikuispotilaita. Huoneessa on kolme vuodetta, kaksi niistä ovat tyhjiä. Makaan kakkoshuoneen kolmannella paikalla ja tuijotan kattoa. Valkoinen, betonista tehty siisti katto. Keskeltä kattoa roikkuu valaisin, jonka kuvun sisässä on kärpäsen raatoja. Keskityin ja tuijotin kattoa aivan kuin sinne olisi tiukasti pinnistelemällä ilmestynyt kuvioita ja tekstejä, kenties kokonainen maailma. Mielikuvitukseni ei kuitenkaan riittänyt päästämään minua toiseen todellisuuteen. Jaksoin jonkin aikaa katsoa huoneen seinällä olevaa televisiota, mutta kun ohjelmat olivat sitä mitä olivat - lähinnä tosi-tv-ohjelmien uusintoja ja ohjelmia siitä, kuinka tehtiin tosi-tv-ohjelma, sammutin television ja ryhdyin tuijottamaan eteeni. Juuri sillä hetkellä minua ei kiinnostanut nähdä kuka tytöistä saisi unelmiensa poikamiehen.

Seuraavana aamuna potilashuoneeseen astuu kaksi erikoislääkäriä ja yksi erikoistuva lääkäri. Saan pahoittelut siitä ettei virtsarakon kipua oltu aiemmin ymmärretty. Lääkäreiden mielestä olin ainutlaatuinen. Monen asian täytyi mennä pieleen, että kävi niin kuin minulla.

Rakkokipu osastojakson alkuvaiheessa oli erittäin hankalaa. Lääkityksessä jouduttiin menemään aluksi Gabrioniin, sitten aloitettiin Voltaren ja Targiniq. Lisäksi kokeiltiin muun muassa; Betmiga, Motifene dual, Triptyl ja Oxynorm. Tutkimuksia toisensa jälkeen; lantion MRI, pään-, ja koko rangan MRI, kystoskopia, verikokeita, lumbaalipunktio. Lisäksi pidettiin virtsaamis-, ja nestelistaa. Siihen merkittiin jokainen juotu neste ja sen laatu, sekä jokainen vessareissu. Tehtiin konsultaatioita muun muassa neurologille.

Keskiviikko-iltana 19.7. olin menossa katetroimaan vessaan. Sen jälkeen oli tarkoitus, että yövuorossa oleva sairaanhoitaja mittaa jäännösvirtsan määrän. Sain otettua vessan ovenkahvasta kiinni, kun virtsarakko päätti työntää itsensä tyhjäksi. Kirjaimellisesti kusin housuun siis. Lähdin kävelemään kansliaan kertoakseni hoitajalle, mitä oli juuri tapahtunut. Kerroin tilanteen ja hoitaja onnitteli ensimmäisenä. Olihan se positiivinen asia, että kolmen viikon jälkeen sieltä ylipäätään tuli alakautta kusta. Tämän jälkeen virtsarakko alkoi valua tyhjäksi ilman minkäänlaista tunnetta virtsaamistarpeesta, eikä residuaalia todettu. Virtsaumpi vaihtui siis karkailuksi.

"Osastolle tulovaiheessa aloitettu Gabapentiini voi selittää osastohoidon aikana ilmaantuneen hallitsemattoman virtsankarkailun, lopetetaan valmiste asteittain." 

Torstaina 20.7. tehtiin kystoskopia leikkaussalissa. Ensin oli tarkoitus, että juttelen anestesialääkärin kanssa salissa, että tehdäänkö se nukutuksessa vai puudutuksessa. Saliin päästyäni anestesialääkäri ilmoitti kuitenkin, että tähystys tehdään nukutuksessa. Koska olin niin kipeä, he eivät halunneet aiheuttaa lisää kärsimystä. Kiitos heille ajattelevaisuudesta. Heräämössä vietin muutaman tunnin. Osastolle päästyäni kävi toimenpiteen suorittanut urologi kertomassa tutkimusvastauksista. Olin kuitenkin vielä niin "pöhnässä", että urologi totesi tulevan seuraavana aamuna uudelleen keskustelemaan.

Myöhään sunnuntai-iltana urologi tulee sanomaan, että Helsingistä on tulossa huomenna toinen urologi katsomaan minua, koska olen mielenkiintoinen tapaus. Tämä lause saa minut huolestuneeksi. Mikä voisi olla sellaista, mitä tavallinen sairaalalääkäri ei tiennyt. Eiväthän lääkärit matkusta junalla ympäri Suomea yhden virtsarakon takia.

Maanantai-aamuna 24.7. huoneeseen astelee kaksi erikoislääkäriä ja yksi erikoistuva lääkäri. Äitikin saapuu paikalle. Urologi yrittää lohduttaa minua ja äitiäni. Hanna ei hyvin todennäköisesti ikinä enää virtsaa spontaanisti, mutta toivomme kuitenkin vielä, että virtsarakon toimintakyky palautuu - mikä on kyllä äärimmäisen epätodennäköistä. Monet potilaat elävät elämäänsä hyödyllisinä kansalaisina, käyvät töissä, perustavat perheen ja menevät naimisiin, vaikka he katetroivat. Ei heidän elämänsä ole ollenkaan toivotonta. Äitini oli kääntänyt päänsä pois, mutta tiesin, että hän itki. Urologi ei sanonut mitään. Hän laski kätensä äidin olalle, puristi kättäni ja poistui. Pitkään aikaan kumpikaan meistä ei sanonut mitään. Sitten aloimme puhella niitä näitä.

Huoneeseeni tulee sairaanhoitaja. Hän tyhjentää virtsapussini ja järjestelee peiton mutkat suoraksi. Verhoja avatessaan hän sanoo, että taidat saada vieraita. Älä? Vastasin. Äitisi on tuolla osaston käytävällä. Hän on varmaan kohta täällä. Ei hän ole tänne tulossa, hän kävi äsken - vastasin. Tunsin, kuinka kyyneleet tulvahtivat silmiini ja alkoivat valua poskilleni. Mikä Hanna sinulle tuli? Kysyi sairaanhoitaja. Hymyilin hänelle. Ei tästä tarvitse välittää. Ajattelin vain äitiä. Urologi kertoi meille juuri äsken, että virtsarakon vamma on pysyvä. Hyvin suurella todennäköisyydellä en enää ikinä virtsaa spontaanisti. Sitä äiti tuolla käytävällä itki. Ja minä itken täällä. Sitä ei oikein tahdo kestää, vastasin ääni särkyen.

Potilashuoneen ovi käy kellon lyödessä iltaa. Erikoislääkäri istuutuu tupanaapurini vuoteen laidalle, ojentaa kätensä ja esittelee itsensä. Hän kertoo olevansa leikkaava kirurgi. Tupanaapurini katselee hämmentyneenä ja hieman epäillen erikoislääkäriä. Ja kysyy sitten: harjoitteletko sinä minulla? Olet kovin nuori, et ole voinut olla kovin kauaa kirurgina. Lääkäri vastaa hymyillen: en minä nyt niin kovin nuori enää ole, vaikka päältä päin vaikutankin nuorelta ja leikkauksia olen jo suorittanut useita satoja, joten en harjoittele. Kun lääkäri poistuu, tupanaapurini sanoo ettei hän kuitenkaan syövästä selviä elävänä, joten on aivan se ja sama kuka hänet leikkaa. Jään miettimään tuon kirurgin itsevarmuutta, mutta sitten ajattelen, että jos ei itse usko itseensä, miten kukaan muukaan voi uskoa sinuun. Ja jos ei ole uskoa itseensä niin ei taida olla sopiva näin vaativaan työhön, jota kirurgin työ on. Kirurgin työstä ei taida tulla mitään, jos epäilee onnistumistaan.

Tiistaina 25.7. pääsen kotiin, tosin keskiviikko-aamuna 26.7. jouduin raahautumaan yhteispäivystykseen järkyttävän pääkivun vuoksi. Ensin sain kofeiini-infuusion. Kipu ei kuitenkaan ottanut sillä hellittääkseen, joten pyydettiin anestesiologia laittamaan päivystyksellisesti veripaikka.

Ehdin sairaalassa vietettyjen viikkojen aikana tutustua moniin potilaisiin ja lukuisiin eri tarinoihin. Urologit olivat päteviä enkä voi kyllikseni kiittää heitä. Tai tuota erikoistuvaa lääkäriä, joka auttoi minua saamaan sopivan lääkityksen ja riittävän jatkohoidon kotiinpaluuni jälkeen.

Aamun tunnelmat osastolta

Yöllä ei uni ottanut tullakseen, mutta niin se torstaiaamu 29.6 kuitenkin valkeni. Istuin yön googlettamassa tuulimunaraskautta ja kaikkea siihen liittyvää, vaikka osaston kätilö oli kehoittanut olemaan googlettamatta. Ihmismieli kun se on niin pirun utelias ja tiedonjanoinen niin en malttanut pitää näppejäni erossa.

Aamulla tapasin lääkärin, joka teki sisätutkimuksen, ultrasi ja kertoi mille me alettaisiin. Sain ensimmäiset Cytotec-tabletit pian lääkärikäynnin jälkeen. Kävin pissalla ja päätin mennä nukkumaan, kun en ollut edellisyönä juuri saanut unta. Muutaman tunnin päästä sain lisää Cytotec-tabletteja. Iltapäivä alkoi lähestyä ja pian olisi aika mennä uudelleen lääkärin vastaanotolle, jotta näkisimme, että onko kohtu alkanut tyhjentyä raskausmateriaalista. Ennen lääkärikäyntiä sain kipulääkettä ja pian sen jälkeen olikin minun vuoroni mennä lääkärin luokse. Lääkäri ultrasi ja totesi, että kohtu oli lähtenyt tyhjentymään raskausmateriaalista. Ja päätti samalla "kaapia" tulossa olevaa materiaalia pois. Huusin ja itkin kivusta, sillä se sattui niin paljon. En tiedä kauanko sitä kesti, mutta se tuntui ikuisuudelta. Toimenpide lopetettiin ja pääsin palaamaan takaisin huoneeseeni. Vastailin viesteihin ja kerroin kysyville väliaikatietoja. Torkahdin. Alkoi olla jo ilta. Menin pissalle, mutta yllätykseksi en saanutkaan pissattua. Ilmoitin hoitajalle etten saa pissattua ja että virtsarakkoon sattuu. Hoitaja haki residuaalimittarin, ultrasi ja totesi rakossa olevan pissaa 550 ml. Hoitaja katetroi rakossa olevan pissan pois. Sovittiin, että seuraavan kerran katsottaisiin tilannetta yöllä, jolloin rakossa oli pissaa 1200 ml. Taas katetroitiin. Sama toistui useamman kerran. Minulle oli kehittynyt keskenmenon hoidon yhteydessä virtsaretentio eli virtsaumpi. Toistuvasti jouduttiin katetroimaan suuria määriä virtsaa (550 ml-1200 ml). Spontaani virtsaaminen ei lähtenyt käyntiin, joten minulle opetettiin toistokatetrointi.

"Kyllä se pissa sieltä vielä tulee.."
"No jos nyt välttämättä haluat estolääkityksen tulehdusten varalta.."

Sanoi sairaanhoitaja, kun heinäkuun ensimmäinen päivä pääsin kotiin naistentautien osastolta. Ei tuollaisilla saatesanoilla saisi kotiin lähettää, oli mikä oli. Mukaani sain katetreja ja reseptin antibioottikuuriin, jottei tulisi virtsatietulehdusta. Sen riski on olemassa aina, kun ihminen joutuu toistuvasti katetroimaan. Sovimme kontrollikäynnin naistentautien poliklinikalle viikon päähän, jotta nähtäisiin onnistuuko spontaani virtsaaminen.

Kotona ollessani virtsarakon kipu yltyi kokoajan kivuliaammaksi ja katetroiminen alkoi tosissaan sattua. Sinnittelin tai yritin sinnitellä. Keskiviikkona 5.7., oli pakko soittaa naistentautien poliklinikalle. Kerroin tilanteeni ja puhelimessa ollut hoitaja kehoitti tulemaan näytille. Poliklinikalla lääkäri totesi, että gynekologisessa statuksessa ei ole poikkeavaa, mutta hän konsultoi vielä päivystävää urologia tämän virtsaamisongelman vuoksi. Urologi ohjeisti lähettämään minut päivystävälle kirurgille. Odotin vuoroani ja aika pian pääsinkin jo kirurgin juttusille. Tutkittiin ja keskusteltiin tilanteestani. Ei akuuttia "hätää". Hän konsultoi vielä päivystävää urologia, jonka ohjeiden mukaisesti minusta laadittiin kiireellinen lähete urologian poliklinikalle virtsaummen vuoksi.

Kotona ollessani oloni kävi hyvinkin kivuliaaksi. Virtsarakon kipu piti tiukasti otteessaan. Jouduin hakeutumaan päivystykseen 9.7., jolloin kokeiltiin ensimmäisen kerran kestokatetria. Muutaman tunnin jälkeen se oli kuitenkin otettava pois, sillä en pystynyt liikkumaan yhtään, koska katetrin "häntä" raapi rakkoa ja aiheutti lisää kipua. Sain reseptille kipulääkettä, puudutusgeeliä ja kehoituksen olla yhteydessä urologian poliklinikalle, josko saisin tietää, koska käyntini siellä olisi. Uroterapeutin kautta hoituvat ajanvaraukset. Tovin juteltuani uroterapeutin kanssa, hän sanoi, että käyntini siellä olisi joskus elokuun lopussa. Ja, että minun pitäisi nyt vain yrittää pärjätä sinne asti. Hän korosti katetrointitekniikkaa ja sanoi, että voisin myös hakeutua omalle terveysasemalle esimerkiksi kestokatetrin laittoa varten.

Hakeuduin omalle terveysasemalle 12.7., jossa minulle laitettiin kestokatetri. Lähdin kotiin ja ajattelin, että pärjään jollain konstilla elokuun loppuun asti. Se ajatus ei kauas kantanut, kun 13.7. jouduin hakeutumaan yhteispäivystykseen tukkeutuneen katetrin ja verisen virtsan vuoksi. Päivystyksessä vaihdettiin katetri uuteen. Seuraava yö meni valvoessa kovan virtsarakon kivun vuoksi ja perjantai-aamuna 14.7. oli jälleen pakko hakeutua omaan terveyskeskukseen. Tovin odottelun jälkeen pääsin hoitajalle, jonka kanssa päädyttiin pyytämään lääkäri paikalle. Lääkärin kanssa pohdimme eri vaihtoehtoja ja niitä kun ei ihan hirveästi ollut tarjolla, laitettiin minusta lähete yhteispäivystykseen päivystävälle kirurgille. Päivystävä kirurgi konsultoi urologia, joka pyysi gynekologia tarkastamaan gynekologisen statuksen. Ja jos siinä ei olisi mitään erityistä niin otettaisiin minut urologian osastolle seurantaan. Siispä perjantai-iltana Oysin osasto 5 kutsui.