Kun hyväksyminen valtaa elämän

.. vai valtaako sittenkään?

Elämään kuuluu suru ja kipu. Valitettavasti ne on joskus kohdattava aina uudelleen ja uudelleen. On löydettävä tie uuteen elämään, vaikka helppoahan se ei aina ole.

Sanotaan, että parhaat asiat tapahtuvat, kun saavumme risteykseen. Kun elämä tuntuu niin pimeältä ja masentavalta, ettemme voi kuvitellakaan sen muuttuvan yhtään paremmaksi. Kun ihmisen mitta on täynnä eikä voi kuvitellakaan jatkavansa enää hetkeäkään niin tämä turhautuminen ja epätoivo osoittaa oikean polun eteenpäin. Ikävät asiat johdattavat meidät suoraan sille polulle, joka vie kohti parhaita meille koskaan tapahtuvia asioita.

Tänään pysähdyin miettimään elämääni ja tarpomaani polkua. Välillä tai vähän useamminkin tuntuu, että mottoni voisi olla: "vaikeimman kautta". Jokainen meistä joutuu välillä ryömimään pohjamudassa, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Jokaisen hartioilla painaa joskus apeat ajatukset ja iloisia asioita ei tunnu löytyvän. Pettymyksen hetkellä maailma kaatuu päälle, itsetunto hiipuu lähelle nollaa ja on vaikea nähdä toivoa missään.

Usein sitä vain paahtaa läpi elämän tajuamatta, miten onnekas ja etuoikeutettu sitä monessa mielessä onkaan. Liian helposti unohtuu kaikki se hieno ja arvokas, mitä jo on. Uskallan väittää, että välillä jopa tarvitaan niitä kriisejä ja vastoinkäymisiä, jotka muistuttavat ettei mikään ole itsestään selvää. Kaiken tämän jälkeen sitä arvostaa muun muassa terveyttänsä entistä enemmän. Sitä kun on ajatellut jollain tavalla, että elämä ei voi olla enää hyvää, jos ei ole täysin terve. Kai se niin menee, että kun oman aikansa suree menetyksiä ja luopumisia ja raivoaa epäoikeudenmukaisuutta niin sekin aika tulee kun niihin on pakko jollain tavalla vain sopeutua. 

"Asiat, joita ei voi muuttaa, pitää hyväksyä". Vanha viisaus, joka pitää aina paikkansa.

Hyväksyminen on tasapainon löytämistä. Samalla se myös tarkoittaa, että ymmärrämme asiat sellaisina kuin ne ovat. Kun hyväksymme asiat sellaisina kuin ne ovat, tulemme tietoisiksi todellisuudesta. Asioita, joihin olen joutunut sopeutumaan tai kovasti olen ainakin yrittänyt, on esimerkiksi tuo itse saatanan siittämä toistokatetrointi. Alussa olin ihan varma, että en sopeudu siihen ikinä etten koskaan voisi hyväksyä sitä osaksi elämääni, osaksi minua. Olosuhteiden saattelemana on ollut kuitenkin pakko yrittää.