Sunnuntaina aamukierrolle saapunut urologi ei sano oikein mitään. Tai sanoo, että kohdallani kaikki urologiset hoitokeinot on pitkälti käytetty. Vaikeita, raskaita ja surullisiakin asioita. Aloin itkemään enkä pystynyt lopettamaan. Reaktioni voimakkuus yllätti. En muista, että olisin vielä koskaan menettänyt ihan noin täysin itsekontrollia julkisesti. Urologia itkuvirteni liikuttaa yhtä paljon kuin aamulehden kolahdus postilaatikkoon. Eli ei laisinkaan. Hävettää. Käyn kuitenkin pitkän keskustelun urologin kanssa. Päädytään laittamaan katetrilla puudutusainetta virtsarakkoon.
Potilashuoneen avoin ikkuna paukkuu tuulessa. Ukkostaa ja sade piiskaa sairaalan kolmannen kerroksen betoniseinää. Myrsky lakkaa. On vain minä ja sietämätön kipu. Varhain maanantaina urologi tulee kertomaan, että on sunnuntai-illan lukenut Kanadassa tehtyjä tutkimustuloksia. Hänellä on selkeä visio. Lidocain-natriumbikarbonaatti-puudutushoidosta. Alkaa soittorumba. Urologit soittelevat linjat kuumina paikkoihin x ja y, mistä kyseiseen hoitoon saadaan ainesosat x ja y. Ainesosat saadaan sairaalaan. Suomessa tästä hoidosta ei ole näyttöä, mutta sitten on, kun nähdään miten kohdallani käy. Hoito ei siis ole käytössä Suomessa (ainakaan vielä). Tajusin miten onnekas olen, saadessani mahdollisuuden kokeilla tätä hoitoa.
Sairaanhoitajat häärivät ympärilläni. Katetria pitkin viedään ensimmäinen annos Lidocain-natriumbikarbonaatti-puudutetta virtsarakkoon. Olo on yhtä aikaa sekä epätoivoinen, että toiveikas. Iltakierrolle saapuu urologi. Ilmoitan yhteen ääneen äitini kanssa, että sairaanhoitopiiri vaihtuu. Koska en jaksa yksinkertaisesti enää tätä vuodesta toiseen jappasua. Olen ihan oikeasti saanut tarpeekseni. Kolmas kesä alkaa tätä ja ei, en helvetti vie aio viettää tätä kesää sairaalassa! Surullista, että en ole koskaan aiemmin ollut yhtä varma tunteistani ja ajatuksistani.
"Potilas toivoo virtsa-avanneleikkausta, mihin täällä ei olla halukkaita".
Tuon lauseen kirjoittaa urologi lähetteeseen, joka lähtee postipojan matkassa kohti Helsinkiä ja Meilahtea. Lähete on kuitenkin ehkä pikemminkin konsultaatiopyyntö. Hoitopalautteessa nimittäin lukee seuraavasti:
"Virtsa-avanneleikkauksesta toistaiseksi pidättäydytään OYS:ssa mm. korkean komplikaatioriskin ja epämääräisen tuloksen vuoksi. Leikkaus aiheuttaa pysyviä muutoksia elimistöön eikä välttämättä saada apua krooniseen kiputilanteeseen. Potilaan pyynnöstä urologi on tehnyt konsultaatiopyynnön HUS:iin mahdollisesta kystektomiasta ja Bricker-virtsadiversiosta".
Saapa nähdä miten ämmän käy! Arvon kusirakolleni ei ole annettu oikeastaan missään vaiheessa lääketieteellistä ennustetta/toivoa. Jos kusirakko olisi parantunut/palautunut tämän kahden vuoden aikana, olisi ollut äärimmäisen epätodennäköistä, että siitä olisi tullut enää entisensä. Eli odotin tuota virtsarakon parantumista/ palautumista kaksi vuotta, mutta sitä ei koskaan tapahtunut.
Tänään tiistaina, saan toisen annoksen. Helvetti sentään - tämähän auttaa. Yli viikon kestäneestä helvetillisestä kusirakon kivusta ei ole enää tietoakaan. Minä sanoisin tätä ehkä jopa onnistumiseksi. Pääsen kotiin. Kolmas annos keskiviikkona urologian poliklinikalla, neljäs annos torstaina ja viides annos perjantaina. Toivotaan parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti