Akuuttivastaanotolla

Tässä minä olen, viettämässä jälleen yhtä unetonta yötä ajatellen arvon kusirakkoani. Viime päivinä olen jälleen katsellut kuvia parin viime vuoden ajalta ja muistellut elämää, joka minulla kerran oli. Miten itsensä voikin hukata näin pahasti. Haluaisin antaa uuden mahdollisuuden. Onko kaiken viisain olla ajattelematta sitä, miten arvon kusirakko vielä yllättää? Olen liiankin useasti antanut itseni vajota syvälle, upottavaan ja mustaan yksinäisyyteen. Uupumus ja väsymys on pitkälti täyttänyt päiväni. Neljän seinän sisälle on helpompi käpertyä sen sijaan, että lähtisin esimerkiksi ulos tai ihmisten ilmoille. Olen kotona omien kipeiden muistojeni kanssa, koska en halua kyynelehtiä julkisilla paikoilla. Yksinäisyys ahdistaa, puristaa ja tekee suorastaan kipeää.

Syön päivittäin melkoisen kattauksen lääkkeitä. En jaksa kantaa tätä kipua, arvottomuutta ja häpeää. Häpeää siitä, kuinka turha ja kelvoton olen. Taakka, rasite ja kuluerä. Kaikessa, mitä sovin tai lupaan, on aina varaus: jos pystyn. Minä tosissani luulin, että aina jaksaa, kun pakottaa. Miten vitun väärässä sitä ihminen voikaan olla. Minulla on hyviä, huonoja ja hyvin huonoja päiviä. Hyvinä päivinä teen ja touhuan, mutta jos ylitän rajani, tunnen sen kropassani. Huonoina päivinä keho ei kanna, makaan sängyssä tai sohvalla ja paskassa jamassa oksentelen.

Aamulla astelen taas hyvinvointikeskuksen akuuttivastaanotolle. Kipu virtsarakossa ja virtsaputkessa on helvetillinen! Istun odotusaulan sohvalla puolimakaavassa asennossa siksi etten pysty kipujeni vuoksi istumaan suorassa. Vuoronumeroni kilahtaa televisioruutuun.
Konsultaatiopuhelu urologille. Lupaa kipulääkkeiden nostamiseen ei saada. Vallan "hauskaa" viettää mitä ilmeisemmin tämäkin kesäloma kivussa. Kiitti vitusti! Hyvinvointikeskuksen lääkäri ehdottaa Gepan-huuhteluiden aloittamista uudelleen.

Rintamasuunta ensimmäiseen kerrokseen sairaanhoitajan luokse. Huuhteluaine virtsarakkoon laitetaan ruiskulla. Hetken mietin, meneekö huuhteluaine aivan oikeasta paikasta sisään. Ei! Ei mene kuin hetki, kun ballonki räjähtää virtsarakossa. Ei muuta kuin hommat uusiksi. Pesut ja puudutus. Annetaan puudutusgeelin vaikuttaa ensin 10 min, sen jälkeen laitetaan toinen geeliruisku ja annetaan vaikuttaa vielä 5 min. Sairaanhoitaja aloittaa pesemisen, mutta lopettaa heti alkuunsa, kun hän kuuli miten vaikeroin. Tärisen tutkimuspöydällä tuskasta kankeana, haukon henkeäni ja vedet nousevat silmiini. Kipu on helvetillinen katetria laitettaessa virtsaputkea pitkin virtsarakkoon. Kyyneleet valuvat vuolaana virtana pitkin kasvojani. Saan itkeä ilman, että kukaan muu kuin tuntematon sairaanhoitaja näkee sitä. Saan neljä uutta aikaa virtsarakon huuhteluihin sekä lääkärin vastaanottajan Juhannuksen jälkeiselle viikolle. Ihan oikeasti, ihmiset kenen ei tarvitsisi edes ns. hoitaa mua, tekee sen. Erikoislääkäreiden samaan aikaan pyörittäessä peukaloita. Sellainen erikoissairaanhoito meillä. Olen saanut erinomaista hoitoa, tukea ja myötäelämistä näiden vaikeiden päivien aikana niin kolmelta eri sairaanhoitajalta kuin lääkäriltäkin. Jaksamista työhönne ja kiitos kaikesta.