27.6.2019

Hanna hukkasi sopimisen taidon

Nyt on kyllä sellainen soppa keitettynä, että tämä on pistänyt kantajaansa myöten vähän jokaisen polvilleen. Kesäkuussa tehty lähete HUS:iin olikin siis ainoastaan maksusitoumus virtsadiversioon. Minä en ole pyytänyt virtsadiversiota. Pyysin siirtämään urologian puolen hoitoni pois OYS:sta. Mielestäni nämä ovat kaksi aivan eri asiaa. Lisäksi nyt sitten kaikilla tuppaa olemaan sellainen mielikuva, että olen joku oman elämäni Usain Bolt. Kyllä, juoksen ja paljon, mutta yhden pidemmän juoksun perusteella minusta ei voida puhua ultrajuoksijana.

Päivä jatkuu samassa kaatosateessa. Eläkepäätöksestä tuli hylky. Hoito ei siirtynytkään HUS:iin, kun joku nimeltä mainitsematon meni ja munasi. Aivan uskomaton soppa saatu keitetyksi HUS - OYS - välille. Vitun vittu, sanon minä. Ihan kaikki tuntuu just nyt ylitsepääsemättömän vaikealta. Jokainen kommentti väärältä ja joudun puremaan hammasta etten hauku kaikkia pystyyn, jotka tielleni osuvat.


Viime aikoina ei ole juuri huvittanut tehdä mitään. En ole kirjoittanut blogia, siivonnut, repinyt rikkaruohoja tai nähnyt juuri ystäviä. Sen sijaan olen lähetellyt tuhottomasti sähköposteja niin HUS:iin kuin OYS:iin, soitellut potilasasiamiehen kanssa sekä puhunut osastosihteerin kanssa. HUS:iin laitoin sähköpostia siksi etten henkilökohtaisesti pidä siitä, että jää väärät tiedot mustaa valkoiselle. Tai laitetaan sellaisia sanoja suuhuni, joita en todellakaan ole sanonut. Lisäksi se, että lähete ei ollutkaan urologian siirtymiseen - oli syy sähköpostiviestien laittamiselle. HUS:n urologit eivät voineet ottaa mihinkään muuhun kantaa kuin virtsadiversioon, koska se oli ainoastaan tuotu lähetteessä varsin painokkaasti esille. Tämän lähete - episodin seurauksena otettiin minut myös OYS:n neuromodu-jonosta pois. On hivenen epäselvää, että jos lähetteen tekijä kirjoitti lähetteen ainoastaan virtsadiversioon - miksi hän otti minut pois neuromodu-jonosta? Yleinen linjaus kuitenkin on, että muun muassa neuromodu tulee olla kokeiltuna ennen virtsadiversiota. Ellei ole jokin hyvä perustelu jättää sitä kokeilematta.


Tekee pahaa sanoa ääneen, että missään en ole havainnut yhtä alistavaa ihmisten kohtelua kuin julkisessa terveydenhuollossa. Monilla muillakin aloilla työskentelee pienipalkkaisia ihmisiä. Monet ihmiset kantavat työssään vastuuta. Jokaiseen työhön kuuluu rutiineja ja ikävyyksiäkin. Lääkärin työssä on sellainen huono puoli, että toisin kuin monessa muussa työssä - tietämättömyys on huonosti siedettyä. Tästä koituu harmia sekä lääkärille, että potilaalle.


Minua tosissani huolettaa, että miten käy kaikkien niiden muiden potilaiden, joiden sairaus ei noudatakaan sitä ennalta sovittua "reittiä"? Tai entä, jos sairastunut sattuukin olemaan ujo tai vaatimaton kaveri? Tai entä, jos hän omaakin surkean ulosannin? Tai entäpä, jos hän ei ole kykeneväinen vaatimaan itselleen kuuluvaa hoitoa vaan tyytyykin jäämään kotiin? Kaikki eivät jaksa iskeä raivokkaasti nyrkkiä pöytään hoitoa vaatiessaan. Onko maailma tehty vain kovaäänisille ja raivokkaille ihmisille? Ja onko todella kyynärpäätekniikka se keino, jolla hoitoa saadaan? Eihän kukaan jumalauta tahallaan sairastu tai vammaudu. Ymmärrän työn paineita, mutta harva meistä päätyy esimerkiksi sairaalaan kiusallaan. Kukaan ei valitse sairauttaan ja se ei koskaan ole potilaan syy, jos kestää esimerkiksi normaalia kauemmin löytää sairaudelle nimi ja hoitomuoto.


Tosissani toivoin, että asiat olisivat menneet toisin. Mä en ihan oikeasti vittu jaksa enää tätä vuodesta toiseen jappasua. Ymmärrän toki, että esimerkiksi erikoissairaanhoidossa etusijalla ovat ne, joilla on jokin kuolemaan johtava sairaus, vamma, tauti tai syndrooma. Mutta kyllä ihmisen elämä on vaakalaudalla muidenkin sairauksien vuoksi. Täytyy myöntää, että minua toden teolla hämmästyttää teorian ja käytännön ristiriita - mikä ei tietenkään ole harvinaista missään inhimillisessä toiminnassa. Kaikkialla kyllä aina jaksetaan korostaa ihmisen kokonaisuutta. Sairaalassa ja sairastaessa on kuitenkin tuntunut toisenlaiselta. Aatteiden ja todellisuuden välissä on jumalaton kuilu.


Tulipa muuten taas revittyä itsestä tänä keväänä vähän liikaa. Se näkyy niin, että pää lahoaa, unohtelen asioita ja käyn ajottain tosi hitaalla. Tällä hetkellä ei näy mitään. Ei nyt sinänsä ole paska fiilis - ei vaan huvita. Loppukaneetiksi sanottakoon ettei se elämä vieläkään mitään kevyttä ole, mutta ehkä olen alkanut pikkuhiljaa hyväksymään tämän moninaisen sairastamiseni. Latvan ja ruhon kanssa on kuitenkin vielä varsin paljon tehtävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat