4.8.2018

Virtsatiekivet

Oulun yliopistollinen sairaala - vietän tässä talossa enemmän aikaa kuin kotona. Tiistaina iski ensimmäinen virtsakivikohtaus. Hanna oli jäärä ja jäi kotia. Kipu oli helvetillinen. Olisi pitänyt luottaa siihen pieneen ääneen pääni sisällä, joka sanoi, että lähde lääkäriin. En lähtenyt vaan jäin kotiin. Virhe. Tästä lähtien kuuntelen aina sitä omaa pientä ääntäni.

Keskiviikkona P-CRP 15, lämpöä 37,5°C. Lääkäri ilmoitti hyvinkin varman oloisesti, että minulla on virtsatiekiviä. Ihmettelin, että hämmästyttävän hyvin hän näkee ne ihoni läpi. Lääkäri vastasi, että oireeni ovat kuin suoraan oppikirjasta. Siirryin kirurgian päivystykseen. Crp 25. Koska olen nuori, kirurgi soitti radiologille, että suostuuko radiologi tt-kuvaukseen säteilyn vuoksi. Vastasin olevani mieluummin säteilevä kuin tulevani tänne uudestaan mahdollisesti jo huomenna. Niin tt-lupa heltesi. Ja niistä löytyi selitys:

"Vasemmalla muutama virtsatiekivi munuaistasolla. Eivät tuki virtsanjohdinta, mutta voivat aiheuttaa kipua".

Nämä kivet saattavat selittää toistuvat infektiot, tarjotessaan kodin bakteereille. Kipu voimistui seuraavien päivien aikana ja muistutti aivan edesmenneitä sappikohtauksia. Kipukohtaukset jatkuivat armotta. Tilaa voidaan kutsua nimellä akuutti helvetti.

Vietin yhteispäivystyksessä 12h. Kaiken sen odottamisen tuloksena oli, että kukaan ei oikein tiennyt, että hoidetaanko munuaistulehdusta vai virtsatiekiviä. Kävin ensin kirurgin luona useamman kerran ja sen jälkeen vielä sisätautilääkärillä. Siirryin jatkohoitoon osastolle 40b, joka on sisätautien vuodeosasto. CRP oli korkeimmillaan 65, mutta kääntyi hyvin laskuun Amoxin comp-antibiootilla. Virtsassa kasvaa edelleen sama Citrobacter koseri.

Olen saanut pelkästään hyvää hoitoa. En ole koskaan kokenut, että mua oltaisiin hoidettu jotenkin huonosti. Silti sairaalaympäristö vituttaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kuluneen vuoden aikana, olen käynyt sairaalassa yhdestä viiteen kertaan viikossa. Vihaan pitkiä käytäviä, sairaala-asuja, tutkimuksia, toimenpiteitä ja kuvauksia. Sitä hajua, joka tunkeutuu jonnekin tunnehajumuisti-keskukseen. Veri- ja kusinäytteitä. Sitä, miten muistan jokaisella aistillani ihan kaiken.

Ensi viikon perjantaina kuvataan, jotta nähdään kasvaako kivet ja, että löytyykö elimistäni jotain muutakin. Eilen kerättiin vuorokausivirtsa, josta nähdään, paljonko kalsiumia erittyy virtsaan vuorokauden aikana. 

Kesäloman aikana on tapahtunut valtava määrä asioita. Lukemattomia infektioita, osastojaksoja, clostridium, munuaistulehduksia ja kusikivet. Ehkä tässä on syitä sille, miksi en kaipaa elämääni suuria muutoksia tai mitään ylimääräistä. Yritän kovasti hahmottaa, mitä kaikkea tässä on nyt tapahtunut - sekin tuntuu jo tarpeeksi haastavalta. Toivon tasaisempia päiviä, tylsyyskin kelpaisi. Ajattelin alkukesästä, että unohdan kaikki vanhat kaunat, mitä olin ikinä ketään kohtaan tuntenut. Ajattelin, että jatkossa ajattelen vain positiivisia ja kauniita ajatuksia. En myöskään aikonut enää valittaa turhasta, sillä ymmärsinhän nyt viimeinkin sen, mikä tässä elämässä on tärkeintä. Käytännössä olinkin heti Jeesuksesta seuraava. Paitsi etten ollutkaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat