25.12.2017

Oman elämänsä lääketieteen lisensiaatit

Ihana nykyajan avustajamme tohtori Google. Internet tuo potilaille yhä enemmän mahdollisuuksia osallistua terveyttä ja sairautta koskevaan päätöksentekoon. Potilaat hakevat tietoa omista sairauksistaan, niiden hoidoista ja keskustelevat niistä muun muassa eri keskustelupalstoilla. Tämä on tiettyyn pisteeseen asti ihan hyväksyttävää.

Ongelmia tulee yleensä siinä vaiheessa, kun potilas uskoo mieluummin lehtijuttuja, keskustelufoorumeita tai naapurin tutuntutuntutun tarinoita kuin lääkärin esittämiä tutkimustuloksia. Useimmiten käy myös niin, että nämä Google-diagnoosit ja keskustelupalstojen "asiantuntemus" saattaa viedä väärille urille, aiheuttaa turhaa huolestumista ja useimmiten ne myös menevät pieleen.

Moni lääkäri kokee hankalana potilaiden itsensä tekemät diagnoosit. Nykyään niitä on helppo tehdä internetin avulla, mutta potilaan sokea usko niihin vaikeuttaa todellista kohtaamista lääkärin kanssa. Netissä on niin valtavasti tietoa, että sen seasta on hyvin vaikea löytää laadukasta ja relevanttia terveystietoa. Google-diagnoosin tehneet potilaat ovat kiinnostuneita terveydestään ja haluavat toimia yhteistyössä lääkärin kanssa. Sairauden hoidon onnistumisen kannalta mielenkiinto omaa terveyttä kohtaan on ensiarvoisen tärkeää. Avoin keskustelu oireista ja sairaudesta lääkärin kanssa lisää yhteisymmärrystä ja sitoutumista hoitoon. Hyvän yhteistyön edellytyksenä on ettei lääkäri loukkaannu potilaan omista ehdotuksista. Potilaan kokoama tieto on kuitenkin usein sirpaleista ja hän tarvitsee lääkäriä sen tulkiksi. Hakukone löytää sekä sitä huuhaata, että faktaa lähes kaikista sairauksista. Kannattaa myös pitää mielessä, että liialliset omat diagnoosit saattavat joskus jopa vaikeuttaa oikean diagnoosin tekemistä ja hoidon saamista.

Joka kolmas ihminen käväisee ennen lääkäriin menoa tohtori Googlen juttusilla. Ja joka kahdeskymmenes Google-haku liittyy terveyteen. Tällä tiedonlouhinnalla voi olla monenlaisia seurauksia. Toisinaan ihmiset hämmentyvät ristiriitaisesta tiedosta tai tekevät vääriä oletuksia. Ne saattavat ärsyttää lääkäriä. Varsinkin, jos potilas vaatii turhia tutkimuksia ja hoitoja niiden perusteella. Mutta, koska tohtori Google käski vaatimaan niin asiahan on juuri näin. Lääkärin voi olla vaikea kääntää potilaan ajatusta väärästä, mutta potilaan mielestä oikeasta diagnoosista. Aina ei toki voi välttyä siltä, että vastaanotolta kävelee ulos pettynyt ihminen, mutta lääkärin tulisi huolehtia siitä ettei hän lähde ilman perusteluja.

Potilas ei voi päättää siitä, mitä hoitoa saa, mutta sen hän kuitenkin ratkaisee, mitä vastaanottaa. Lääkärin tehtävä on varmistaa, että potilas tietää kaiken mikä voi vaikuttaa päätökseen. Jokaisen googlettajan tulisi muistaa ettei internet osaa tutkia potilasta eikä tulkita hänen elämänsä kokonaisuutta. Verkosta kaivetut tiedot auttavat ehkä potilasta esittämään oikeita kysymyksiä ja rohkaistumaan puhumaan ehkä intiimeistäkin asioista, joihin voi perehtyä ennalta. Googlettelussa on hyviä ja huonoja puolia. Asianmukaisilla sivuilla on paljon hyvää tietoa. Toisaalta on myös heitä, jotka hakevat netistä terveystietoa kääntääkseen oireensa myönteisiksi. Jos ei tahtoisi millään lähteä lääkäriin - etsii tietoa, joka pönkittää ajatusta siitä ettei mikään ole hätänä. Toisinaan, harvemmin kyllä, potilas voi kieltää sairauden mahdollisuuden ja etsiä verkosta sellaisen selityksen ettei kyse ole mistään vakavasta. Hän ei lähde lääkäriin, vaikka oireet sitä edellyttäisivät ja diagnoosi ja hoito viivästyvät. On hyvä asia, että potilas on kiinnostunut terveydestään, mutta muistetaanhan kuitenkin, että lääkäri tuntee luotettavat asiantuntijat, tutkittujen tietojen lähteet ja terveydenhuollon toiminnan. Yleensä diagnosoimisessa auttaa, jos koulutusta on vähän enemmän kuin pelkän Googlen verran. Siispä jätetäänhän tästä edes varsinaisten diagnoosien tekemiset lääkärin vastuulle.

Mutta, jos haluat välttämättä tuputtaa tohtori Googlen diagnoosia lääkärille - tee se esimerkiksi näin: kun lääkäri kysyy vaivasta, tässä yhteydessä voit kertoa, että törmäsit netissä tällaiseen ja se huolettaa, onkohan mahdollista. Sitten voitte yhdessä lääkärin kanssa keskustellen lähteä miettimään, mitkä seikat puoltavat sitä ja mitkä eivät. Lisättäköön vielä tähän loppuun, että joskus käy niinkin, että Google-diagnoosit osuvat oikeaan. Selkeissä sairauksissa maallikko pääsee oikeaan diagnoosiin. Ja toisinaan näin voi käydä myös pientä salapoliisintyötä vaativissa diagnooseissa. Muistetaanhan, että lääkärillä on kuitenkin koulutuksensa vuoksi enemmän tietoa ja kokemusta sairauksista ja niiden hoidosta, joten vaikka potilas olisikin osunut oikeaan niin ei välttämättä käy joka kerta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Mikä musta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Hain syksyn yhteishaussa 2021 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei mennyt kuin hetki, kun sain tietää koulupaikasta. Se...

Blogin parhaimmat