Kiire

Nyky elämä on hektistä. Kaikilla on kiire niin älyttömän kova kiire. Kiire johonkin tekemään jotain ja olemaan hyödyksi. Koko ajan täytyy tehdä jotain tai vähintäänkin näyttää siltä, että teet jotain. Ihmisten asenteissa ja askelissa on tekemisen meininki.

Lääkärin työ on tutkitusti kiireammatti. Mielestäni terveydenhuollon ammattilaiset eivät voi, eivätkä saa vedota kiireeseen. Vaikka tiedämme, että he työskentelevät kiire kantapäillään. Kaikkea pitäisi ehtiä, mutta mitään ei ehdi kunnolla. Mutta kiire ei saa olla syy. Millekään. Missään - ei etenkään terveydenhuollossa. Koska potilas on lääkärin työn kohde, mielenkiintoinen ihminen kaikkine puolineen tai kiinnostava case, silmä, käsi, korva, sekakäyttäjä  - erikoisalasta riippuen. Mutta ennen kaikkea hän on potilas, ongelmineen ja niihin hän on tullut hakemaan apua ja silloin ei vaan saa olla kiire. Psyykkinen- fyysinen- ja sosiaalinen kokonaisuus, josta ei voi irrottaa pelkkää ruumiinosaa, vaikka se joskus selkiyttäisikin lääkäreiden työtä. Kiire ei saisi olla syynä töksäyttelylle, tiuskimiselle tai epäkohteliaalle käytökselle. Kiire ei saisi olla syy hoitovirheille, viivästyneelle hoidolle tai ihmisarvoisen kohtelun puutteelle. Syy ei saisi olla myöskään ajattelemattomuus, ei välinpitämättömyys eikä tietämättömyys. 

Mediassa on ollut jonkin verran puhetta lääkärin ja potilaan kohtaamisesta.
Paras mahdollinen potilaan kohtaaminen edellyttää aitoa välittämistä ja läsnäoloa, joka lähtee jokaisesta itsestään. Ammattilaisten keskeisessä vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä näkyy se, miten he arvostavat toistensa tekemistä ja ammattitaitoa. Tärkein kohta välittämisen ketjua tapahtuu siinä vaiheessa, kun terveydenhuollon ammattilainen kohtaa potilaan. Tässä kohdassa ei vaan ole vara epäonnistua, ei nyt eikä tulevaisuudessa.

Suomen Lääkäriliitto on määrittänyt lääkärin ja Lääkäriliiton perusarvoiksi: elämän kunnioittaminen, ihmisyys, eettisyys, korkea ammattitaito ja kollegiaalisuus.

Kollegiaalisuus = virkaveljellisyys, toverillisuus, keskinäinen ammatillinen yhteistyö. Kollegiaalisuus on perinteisesti yhdistetty erityisesti lääkäreihin ja sillä on tarkoitettu nimenomaan lääkärikunnan keskinäistä toverillisuutta ja ammatillista yhteistyötä. 

Ote lääkärinvalasta; "päämääränäni on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen". Enemmän ensimmäisiä hommia, jotta vältetään jälkimmäisiä. Enkä todellakaan väitä, että sairaiden hoitaminen olisi helppoa. Moni lääkäri kokee, että allekirjoitettuaan lääkärinvalan on lopullisesti antautunut ja sitoutunut lääkärin ammattiin. Lääkärinvalan merkitys tulee kasvamaan. Inhimillisten ja eettisten arvojen merkitys tulee korostumaan teknologian viedessä lääkäriä yhä kauemmaksi potilaasta. Korkea ammattitaito on edelleen kuitenkin kaiken ydin.

Osastojaksoilla on ollut aikaa seurata lääkärien työtä. Päätöksiä on tehtävä paineen alaisena, päivät on pitkiä ja vastuu painaa. Olen nähnyt myös sen turhan kiireen, joka syntyy siitä ettei lääkäri ole itsensä kanssa sinut - silloin potilas helposti unohtuu.

Tähän loppuun täytyy vielä todeta, että lääkärin ammatti on yksi hienoimmista ja haastavimmista ammateista, vaikka siihen kuuluu ajoittaista voimattomuutta vaikeiden kysymysten äärellä ja todella suurien työpaineiden alla. Tiedollinen ja taidollinen osaaminen ei kuitenkaan yksistään riitä. Lääkärin pitää myös osata myötäelää vaikeissa tilanteissa, kuunnella ja puhua.