Toinen osastojakso

Kun kusi karkaa viidennen kerran tunnin sisään, ajattelin ettei ainakaan huonommin voisi enää mennä. Olen väärässä. Alkaa vuosien mittainen kärsimysnäytelmä, joka ajaa minut ja läheiseni henkisesti ja fyysisesti äärirajoille. Elokuun alussa sulkijalihakseni pettävät. Alkaa lääkäreiden, lääkkeiden, toimenpiteiden ja osastojaksojen rumba. Etsitään syitä ja seurauksia, hoitomuotoja ja lääkityksiä.

"Virtsa karkaa rappusia kävellessä, ylösnoustessa ja tihkuttaa koko ajan".

Kokeillaan rauhoittaa virtsarakon tilannetta kestokatetrilla, mutta kusi karkaa hallitsemattomasti myös sen ohi. Vaippatarve. Öisin joudutaan vaihtamaan parhaimmillaan neljästi lakanat ja pyjama, koska kusi karkaa varsin tiheästi. Katson ikkunasta ulos, kun maisema vaihtuu kesästä syksyyn. Onneksi minulla on sentään ikkunapaikka.

Aamulla katselen, kuinka käsivarttani pyyhitään vanutupolla ja suoneen pistetään neula. On perjantai yhdestoista päivä elokuuta. Ulkona tuulee kuin viimeistä päivää. Taivas on sininen ja minua ahdistaa. Kävelen sairaalan pitkää käytävää kohti urologian poliklinikkaa. Näppäilen henkilötunnukseni automaattiin ja odotan, että se tulostaa minulle kuitin. Jos voisin vielä juosta pakoon, tässä kohtaa olisi sen aika. Vuoronumeroni kilahtaa televisioruutuun, voi perkele. Tutkimus on ohi. Pääsen takaisin vuodeosastolle odottamaan urologia kertomaan tutkimusvastauksista. Tunnelma on kuin telotusjonossa. Tuomion hetki. Hyvä luoja, anna sen saakelin urologin nyt saapua. Huudan mielessäni. Urologi saapuu kertomaan tutkimusvastaukset. Kolme sekuntia mustaa - neurogeeninen virtsarakko. 

"Valmistautukaa siihen ettei teistä ole enää entisiin talonrakentajan töihinne. Hypotoninen virtsarakko, uretrokystometriassa matalahkot sulkupaineet (46cmH20), kunnollista detrusortoimintaa rakon osalta ei tule esille, ja free flow on ponnistelemalla tehty hypotonisen rakon käyrä. Urodynaamisesti tilanne sopii hypotoniseen virtsarakkoon sekä sulkijalihaksen inkompetenssiin. Jonkinnäköinen rakon toimintahäiriö neurologisesti on kyseessä."

Sitten se on varmaa. Olen sairas. Urologi selittää kaiken yhtenä termien tulvana, ehkä vain päästäkseen poissa tilanteesta, jossa potilaalle kerrotaan hänen kohtalonsa. Minä kysyin Googlelta, mikä se virtsarakon toimintahäiriö on. Tästä hetkestä alkoi maaninen tiedon etsintä ja kilpajuoksu urologien kanssa, joka jatkuisi päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia ja ehkä jopa vuosikymmeniä. Urologit raaputtelivat päitään ja etsiskelivät tarkempaa diagnoosia, mutta minä halusin kiihkeästi löytää sen ennen heitä. Halusin ymmärtää, mikä minua vaivaa. Jään makaamaan huoneeni hämärään. Omantunnon syytökset, suru ja masennus hautaavat minut alleen tukahduttavina kuin paksu huopa.

"tpr lepotonus vaikuttaa normaalilta, rypistysvoimaa ei laisinkaan, jonkinlainen hermostollinen ongelma, jonka etiologia avoin."

Neurologikin kävi osastolla kontrolloimassa statustutkimuksen. Esille ei tullut mitään poikkeavaa, ainoastaan vasemmanpuoleinen kosketustunnon alenema, mutta tämä on vanha löydös, joten neurologin yhteenvetona;

"ensisijaisesti pitäisin oireistoa reaktiivisena, itsekseen rajoittuvana".

12.8. pääsin kotiin kera sairausloman jatkon ja ohjeena jatkaa toistokatetrointia 6 x päivässä.