Aikaa ajatella

Jokainen varmasti tietää sairaalan hajun; desinfiointiaineita, pestyjä pintoja, puhtaita ja likaisia pyykkejä, eritteitä, verta, hikeä ja kyyneleitä. Haju, joka menee suoraan jonnekin tunnemuistihaju-keskukseen. Haju, joka herättää monenlaisia tunteita, osaksi vähän ristiriitaisiakin, toisaalta se herättää turvallisuuden ja luottamuksen tunteita. 

Mielikuva lääkäristä, jolla on kylmät kädet, mutta pehmeä ääni, joka pitää huolta ja hoitaa. Se, että kaiken sen fyysisen huolenpidon lisäksi joku on siinä vierellä, kun pelottaa ja sattuu on tosi tärkeää. Sitä tulee henkilökunnan kanssa tutuksi, kun joutuu paljon asioimaan sairaalassa. Juttu kulkee päivä päivältä jouhevammin, välillä käytävälläkin kysellään kuulumisia ja heitetään läppää.

Urologit ovat ja ovat olleet rakastettavan suoraviivaisia. Kuuntelee, ottaa mun ajatukset ja mielipiteet huomioon. He eivät tule vain ilmoittamaan hoitosuunnitelmaa vaan sitä tehdään selkeästi yhdessä. Näillä tuntuu olevan aina kaikki aika maailmassa vastata mun ihan jokaiseen kysymykseeni. Näille voi esittää ne pelottavimmatkin kysymykset. Nää ei myöskään kiertele vaan sanoo suoraan niin kuin asiat ovat.

Mun hoitotiimi on kuin yksi iso uusi perhe. Näiden huomaan uskallan aina välillä laskea itseni ja levätä. Keskittyä paranemiseen. Hoitajat ovat aivan uskomattomia, aina paikalla ja aina valmiita auttamaan. Ne kuuntelee ja lohduttaa, näkee muutakin kuin vain potilaan. Tämä koko hoitotiimi on ollut alusta asti mun tukena.

Ikinä en voi kiittää näitä tarpeeksi! Niin paljon tärkeitä oppitunteja näiden kanssa. Vaikka hoidon suhteen ollaankin vielä alussa niin ilman näitä en olis puoliakaan siitä, mitä oon tänä päivänä. En ole koskaan tavannut tällaisia lääkäreitä, jotka osaavat asettua mun saappaisiin ja jotka näkevät maailmaa mun silmin. Nää ei myöskään vähättele koskaan. Se horjumaton usko. Nää tuntee mut ja nää tietää miten hoitaa mua.