4.9.2017

Päällimmäisenä mieleeni nousee kiitollisuus

Sairaalajaksot on ollu rankkoja, mutta ne on ollu myös omalla tavallaan silmiä avaava kokemus.

Ne on sisältänyt paljon ihania "vertaistuki" - kavereita, paljon hyviä keskusteluita, kipua, testejä, tutkimuksia (mm. isotooppikuvaus, MRI, UDY, UÄ, kystoskopia), paljon itkua ja epävarmuutta, lääkkeiden vaihtoa, eri alojen konsultaatioita, verikokeita ja virtsanäytteitä. Mutta ennen kaikkea pohtimista, ajattelua ja valintoja. Huolia, murheita ja turhia toiveita. Toivottomuutta, romahduksia ja nousuja. Helpompia ja vaikeampia päiviä. Tuskallisia tunteja, raadollisia ja suorastaan piinaavia öitä. Naurua ja herkistymistä. Eli kaikkia mahdollisia tunteita vihasta rakkauteen ja toivosta epätoivoon.

On yhtä aikaa surullista, mutta myös mahtavaa kuulla muiden potilaiden elämäntarinoita ja sairaskertomuksia. Heidän kanssaan voin olla juuri sellainen kuin olen. Näiden kautta näkee iloa, onnistumisia ja kuntoutumista, mutta myös paikallaan polkemista ja vastatuulta vastaan taistelua. Lisäksi nämä elävät samaa todellisuutta kuin minä. Kanssapotilaat ymmärtävät ilman sanoja. Toivon näille kaikille vahvoja siipiä elämän tuuliin ja kylmiin myrskyihin, niiltä ei voi kukaan välttyä, mutta niitä voi kasvaa ottamaan vastaan.

Päällimmäisenä ajatuksena on kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus hoitohenkilökuntaa kohtaan. Ne jaksaa tehdä vastuullista työtään kaikella lämmöllä, iloisuudella ja ammattitaidolla, joka on aistittavissa heidän toiminnassaan. Lääkärit, hoitajat kuin laitoshuoltajatkin ovat vilpittömästi ja täydestä sydämestään potilaiden hyvinvoinnista kiinnostuneita - unohtamatta läheisiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat