29.6.2020

Elämäni vaikein viikonloppu ja kipeimmät päätökset

Täällä vallinneeseen hiljaisuuteen on syy ja se tulee tässä: tulin raskaaksi minipillereiden läpi jokin aika sitten. Jos haluat tuomita - tee se jossain muualla. Pahaa mieltä on aivan tarpeeksi. Kävin neuvolassa ensikäynnillä, puhuin kolmen eri lääkärin kanssa ja menetin ainakin kolmen viikon yöunet.

Kun on yli kolme vuotta kärsinyt jatkuvasta, kovasta kivusta ja viettänyt yli puolet ajasta sairaalassa - ei tähän toivo enää yhtään lisää kärsimyksen vuosia. Eri näkökulmia pohdittiin valtavasti. Suurin huolistani oli heittämällä se, että seuraavan vuoden tai seuraavat kaksi vuotta olisin joutunut viettämään virtsarakon kivun kanssa. Botoxia ei laiteta raskaus eikä imetysaikana. Miten kävisi katetroinnin kanssa? Kestokatetri on portti helvettiin. Se on nähty ja koettu. Miten virtsarakko kestäisi raskauden tuomat muutokset? Lonkkien kanssa olisin saanut varautua yhdeksän kuukauden vuodelepoon. Puhumattakaan siitä, miten ne kestäisivät elopainon nousun. En vaan jaksa kärsiä enää jatkuvasta kivusta. Masennuksesta toipuminen on vasta menossa. Voimavaroja ei vieläkään kovin kaksisesti ole. Päätös oli heittämällä elämäni kivuliain, vaikein, hirvein, epäreiluin ja en olisi ikinä uskonut joutuvani tällaisen päätöksen eteen. Kun mietin koko asiaa, tuntui, että hukun. Koen kuitenkin, että tämä päätös oli se ainoa oikea.

Viime viikon keskiviikkona kävin raskauden keskeytyksen ensikäynnillä naistentautien poliklinikalla. Lääkärin kanssa juttutuokio, sisätutkimus sekä ultraääni. Sain siellä nieltäväksi ensimmäisen tabletin - Mifegynen ja jatkohoito-ohjeet. Toinen käyntini sairaalassa oli perjantaina. Koska päätöksen teko venyi, raskausviikot ylittivät viikon 9, jolloin raskauden keskeytys tapahtuu sairaalassa valvonnan alaisena.

Sain perjantaina kaiken kaikkiaan Cytotecejä 12 kappaletta ja oikeastaan mitään ei tapahtunut. Vuotoa ei tullut, mutta kipuja oli sitten senkin edestä. Siirto vuodeosastolle.

Illalla astun lääkärin tutkimushuoneeseen kuin Bambi liukkaalle jäälle. Totuuden hetki. Vieläkään ei niin mitään. Turhauttaa. Lauantaiaamuna muutama tabletti lisää Cytotecejä ja ei taaskaan mitään edistystä. Komplisoitunut raskauden keskeytys, mennään päivystyksenä kaavintaan sanoo lääkäri. Voi helvetti, miettii Hanna.

Istun sairaalan parkkipaikalla. Ohi lipuvat ihmiset tuijottavat, koska itken. Minä en välitä. Vatsan pohjasta syöksyvä huutoitku. Miten katkeralta ja murskaavalta tuntuu luopua siitä, mistä olen haaveillut. Itken vihasta, sitten epätoivosta ja lopulta surusta. Katkerasti ja kovaan ääneen.


Leikkaussalissa minut ohjataan saman tien pöydälle ja samalla aletaan laittamaan antureita, piuhoja ja letkuja niille kuuluville paikoilleen. Odotetaan toimenpiteen suorittajaa. Saan viitottua käteni irti pöydästä, kun helvetin kipeä supistus tekee tuloaan ja parahdan kyyneliin. Anestesialääkäri tekee kaikkensa lievittääkseen kipuani, suorastaan hengittää puolestani. Ystävällinen hoitaja pyyhkii peiton kulmaan kyyneleeni. Samalla leikkaussaliin saapuu uusi tyyppi, joka esittäytyy toimenpiteen tekijäksi. Yritän nähdä hänet kyyneleiden täyttämillä silmilläni. Saan maskin naamalle, unilääkkeet suoneen ja sitten iskeekin pimeys.

Havahdun siihen, että joku ravistaa minua ja toistaa nimeäni. Olen edelleen leikkaussalissa. Toimenpide on tehty ja siirto heräämöön edessä. Samalla iskee jälleen kipeä supistus. Painun kaksinkerroin ja ulisen kuin eläin. Itken ja haukon happea maanisesti. Makaan sängyssä, puren tyynyä ja huudan tuskaani. Verenpaineeni ja sykkeeni ovat taivaissa ja kipushokki lähellä.

Muistan matkan heräämöön ja jokaisen kivuliaan jälkisupistuksen, joka sinä aikana tuli. Makaan peiton alla ja tuijotan tyhjin, väsynein silmin eteeni. Suru, ikävä ja haikeus puskevat ulos niin, että kurkkua kuristaa. Minut kärrätään vessaan, kun katselen peilistä kyynelvanaa, joka tulvii silmistäni, sanonta "kyyneleet puhdistavat" muuttuu todeksi.


Kiitos viesteistä. Itkin sanojen kauneudesta ja muodoista. Siitä, että hurja joukko kulkee mukana ja välittää. Se parantaa enemmän kuin mikään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Mikä musta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Hain syksyn yhteishaussa 2021 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei mennyt kuin hetki, kun sain tietää koulupaikasta. Se...

Blogin parhaimmat