Toimenpidepäivä koittaa. On torstai kuudestoista päivä tammikuuta. Makaan suun erikoishammashoidon yksikön leikkaussalissa. Jos voisin vielä juosta pakoon, tässä kohtaa olisi sen aika. Voi perkele.
Suu- ja leukakirurgi asettelee ison sinisen kankaan ylleni. Se peittää kasvojen lisäksi koko pään ja vartalon. Vain suun kohdalla on aukko. Ajattelen peitteen alla, että näin kirurgi voi maksimaalisesti keskittyä itse toimenpiteeseen, ja minun ei tarvitse nähdä mitä tapahtuu. Hyvä niin, vaikka tilanne tuntuu kummalliselta. Kosketan viimeisen kerran kielelläni koloa hampaiden ylärivissä, vaikka suu- ja leukakirurgi on kieltänyt niin tekemästä. Yritän olla ajattelematta neulankärkeä, joka työnnetään pian eri puolille suutani, mutta en pysty siihen. Kuvittelen, kuinka pieni ja terävä neula lähestyy kohdettaan. Puristan käteni nyrkkiin. Hienosti menee Hanna. Komensin itseäni. Mieti, kuukausien päästä sinulla on täysi hammasrivistö. Ensimmäinen pistos tekee kipeää ja pahan makuinen aine leviää ympäri suutani. Laitetaan neljä puudutuspiikkiä.
Yritän pitää uudelleen syntynyttä toivoa elossa, kunnes epämiellyttävä kurlaava ääni keskeyttää pohdintani. Arvasin mistä ääni kuuluu. Hoitaja imee verta ja limaa suustani. Mielenrauhani on hetkessä tiessään. Tunnen ahdistuksen vyöryvän vatsasta kohti kaulaa. En saa kunnolla happea. Ei mitään hätää, Hanna. Kuulen kirurgin sanovan. Laitetaan hieman lisää puudutusainetta, jotta pystyt rentoutumaan ja ennen kaikkea paikallaan. Se on tosi tärkeää. Kaikki sujuu hienosti. Kirurgin ääni kaikuu jostain kaukaa. Puudutuspiikit pitävät onneksi huolen siitä ettei toimenpide tunnu juuri miltään. Kunnes kirurgi poraa ensimmäisen ruuvin kiinni. Se kiertyy hiljalleen paikoilleen, toinen uppoaa yläleukaani ja toinen alaleukaani, aivan kuin luu olisi puuta. Jomottaa. Vielä ompeleet ja olemme valmiita, kertoo kirurgi. Kuulen metallisten instrumenttien kolisevan terästarjotinta vasten. Alan laskea taas sekunteja. Pian pääsisin pois tilanteesta, jossa olin täysin toisten ihmisten taitojen armoilla. Toimenpide vie lopulta reilun tunnin. Saan neljä Amorion 500 mg tablettia nieltäväksi, koska bakteereja pääsee aina ruuvin ja ikenen väliin, väistämättä. Pääsen lähtemään kotiin. Kylmäkäärettä ja kipulääkettä. Pää painaa ainakin tonnin. Kontrolliin 7.2. ja seuraava samanlainen toimenpide maaliskuussa.
29-vuotias oululainen, jonka koko elämä meni uusiksi kertaheitolla kesäkuussa 2017. Mitä kaikkea tämä on elämästä vienyt, mistä kaikesta se on tehnyt haastavaa ja kuinka monista asioista on joutunut luopumaan. Tästä alkoi taisteluni omaa kehoani vastaan enkä pystynyt edes kuvittelemaan mikä tie olisi edessä. Tervetuloa seuraamaan elämääni! Löydät mut myös instagramista käyttäjänimellä hannavaa ja tosielamantriathlon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hanna suosittelee
Mikä musta tulee isona?
Siinäpä vasta kysymys. Hain syksyn yhteishaussa 2021 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei mennyt kuin hetki, kun sain tietää koulupaikasta. Se...
Blogin parhaimmat
-
Maanantaina 13.8. iski jälleen munuaiskivikohtaus. Ei muuta kuin suunta Oulun seudun esikartanoon. Ensimmäisenä sisätautilääkärin vastaanoto...
-
Lauantaina iskin kaikella sillä voimalla, jota tästä 60kg ruhostani irtoaa, vasemman jalan varpaat sohvan metallijalkaan. Tuska, jota tunsi...
Varmasti jännittävä toimenpide! Tuttava on myös menossa hakemaan hammasimplantit. Mielenkiinnolla sitten odotan kokemuksia. Mutta ihana saada uusi hammasrivistö varmasti!
VastaaPoista