16.10.2019

Kolonoskopia!

Mä en enää koskaan ikinä milloinkaan tämän jälkeen halua kuulla sanaa ColonsterilHyi perkele. Colonsteril on tyhjennysaine. Tunnissa 1-2 litraa on vaativa suoritus. Kyseistä liuosta juodaan niin kauan, että ripulina ulos tuleva neste on kirkasta. On aika luonnollista, että elimistö käy reagoimaan ja aine voi tulla ylös, koska eihän suolaliuos ole ihmisen elimistölle kovinkaan sopiva elintarvike. Silloin se voi tulla ulos ylä- tai alapäästä. Tai vaihtoehtoisesti molemmista päistä yhtä aikaa. Ensimmäisen kahden lasin jälkeen meinasin jo oksentaa. Sinnillä sain juotua 4/5 purkkia ja sitten tulikin jo aivan totaalinen stoppi.




"Lupaatko ettei satu" - varmistelee Hanna lääkäriltä ennen paksusuolen tähystystä. Lääkäri rauhoittelee. Tutkimus alkaa. Edetään siedettävällä kivulla sigmaan. Parahdan, vaikeroin ja ihoni on kylmänhikinen. Sairaanhoitaja antaa suonensisäisen kipulääkityksen. Hanna vaipuu tyytyväiseen tokkuraan ja tutkimusta voidaan jatkaa. Napataan koepalat ja noin puolen tunnin kuluttua tutkimus on ohi.



Sappihapporipuli. Lääkäri kirjoittaa Questrania. Tiedossa on hyvinkin todennäköisesti loppuelämän riesa. Tulen siis syömään hyvinkin suurella todennäköisyydellä loppuelämäni kyseistä lääkettä. Se on pieni hinta siitä, että saan viettää aikaani jossain muuallakin kuin vessassa. Sappirakkoni on poistettu sappikivien vuoksi kesäkuussa 2015. Silloinen leikkaava lääkäri sanoi, että reipas pari vuotta menee elimistön sopeutuessa sappirakon puuttumiseen. Näin neljä vuotta myöhemminkään niin ei ole käynyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Mikä musta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Hain syksyn yhteishaussa 2021 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei mennyt kuin hetki, kun sain tietää koulupaikasta. Se...

Blogin parhaimmat