Alle kaks viikkoa HUS:n käyntiin!

Alustavasti oletus on nyt se, että HUS:n käynnin jälkeen hoito jatkuu OYS:ssa samaan tapaan kuin aiemminkin. Tällä hetkellä käyn kolme kertaa viikossa urologian poliklinikalla virtsarakon puuduteinstillaatiossa. Näitä on tarkoitus jatkaa niin kauan, kun mitään muuta hoitoa ei ole tarjota.

Toivon todella, että HUS:n urologi pystyisi muodostamaan oman mielipiteensä asioista ja hoidostani. OYS:n eri hoitavien yksiköiden kanssa tästä tulikin sitten loppupeleissä aika surullinen murhenäytelmä. Lukuunottamatta mua pääsääntöisesti hoitavaa erikoislääkäriä. Kyseinen lääkäri on aina kuunnellut ja perehtynyt kokonaisvaltaisesti tilanteeseeni sekä tutkinut asiat perinpohjaisesti ennen kuin hän on tehnyt päätöksiä hoitoni suhteen. Lisäksi aina hoidon suhteen selittänyt perinpohjaisesti: mitä on löytynyt, mistä asia x tai y johtuu ja mihin tietyn hoidon määrääminen perustuu. En todellakaan olisi selvinnyt tästä kaikesta ilman häntä!

Luulen, että on kaikille parempi näin, että käyn nyt ainakin tuon yhden vastaanottoajan verran katselemassa ison kirkon menoja sekä kuulemassa täysin ulkopuolisen urologin mielipiteen hoitooni. Esimerkiksi virtsarakon venytys oli pähkähullua enkä enää pystyisi moiseen. Sekin oli kokeiltava vaikkei mainittavia tuloksia loppujen lopuksi tullutkaan.

Ei potilaan ja lääkärin välisestä luottamuksesta voi mielestäni liikaa puhua. Se luottamus, kun menee niin sitä ei ihan heti itse Erkkikään kursi kasaan. Jos sitä saadaan kasaan enää ollenkaan. Mielestäni tässä vaiheessa sen "ojentavan käden" tarjoaa lääkärit itse. En minä potilaana. Vaikka olen tietenkin itse myös syypää tähän helvetin sotkuun. Mielestäni olen tullut jo aika paljon vastaan niin eiköhän välissä ole jo muiden vuoro. Koen eläväni jollain tapaa välitilassa, koska asioita ei ole vieläkään käsitelty. Mitä ilmeisimmin uutta piirakkakerhoa on tiedossa asian tiimoilta.

Täytyy myöntää, että aikamoisen lottovoiton sain reipas kaksi vuotta sitten, kun hoitovastuun suhteen käytiin urologi-arvontaa. Luotan häneen täysin. Ongelmana on vain nuo yhdeksän muuta urologia, joista osa on varsin mallikkaasti ollut pakkaa sekoittamassa. Koska luottamukseni on petetty nyt niin monta kertaa terveydenhuollon toimesta - päätin olla antamatta luottamustani enää kenellekään. Eli minulla on kaikkia ja kaikkea kohtaan luottamusongelma, vaikka esimerkiksi juurikin kyseinen lääkäri olisi ansainnut luottamukseni. Tämä on vaikeaa minullekin. Kun sinut on petetty ja loukattu sellaisten ihmisten toimesta, joihin luotit eniten - on luonnollista, että silloin kuvioihin astelee luottamusongelma. Kuvittelin voivani luottaa terveydenhuollon ammattilaisiin, mutta niin ei käynytkään. He olivat lopulta niitä, jotka aiheuttivat minulle eniten tuskaa ja ahdistusta. Kaiken tapahtuneen jälkeen tunsin etten voinut luottaa enää kehenkään. En voinut luottaa enää edes tuohon lääkäriin, joka on osoittanut alusta asti olevansa luotettava. Tunsin tarvitsevani jonkun, joka pitää lupauksensa.

Minulle on kuitenkin tähän mennessä syötetty jo valtavasti pettymyksiä. Kyseinen lääkäri on osoittanut olevansa potilaita varten. Tarvitsen vakuuttelua. Tarvitsen jonkun kertomaan ettei mitään pahaa tulisi enää tapahtumaan. Minun pitää tietää, että olen nyt turvassa. Kyseinen lääkäri tiesi sen, että tarvitsin aikaa eikä hän koskaan kiirehtinyt tai kääntänyt selkäänsä. Hän tiesi sen etten pääse tapahtuneiden asioiden yli kovinkaan helposti. Saati sitten nopeasti. Hän raivasi tiensä luokseni ja antoi minulle aikaa. Kaiken tapahtuneiden asioiden vuoksi minusta tuli hyvinkin varautunut. En pystynyt päästämään ketään lähelleni. Jokainen tapaamani ihminen oli uhka. Vielä hetki sitten elämä vaikutti liian vaikealta ja jokainen tapaamani ihminen oli osa sitä. Siltä se silloin näytti. Vaikutti vahvasti siltä ettei sieluni kestäisi enää yhtäkään ongelmaa, takaiskua tai vastoinkäymisiä. Ei enää yhtää enempää tuskaa.

Menetin järkeni ja hukkasin itseni. Minun piti löytää tieni takaisin elämään, jonka aiemmin tunsin, mutta polku oli sumea. En oikein tiennyt mihin suuntaan piti lähteä. Näin sen edessäni, mutta vaikka kuinka yritin, en pystynyt pääsemään sinne. Yleensä vaikeista tilanteista selviää, kun tietää, että edessä on edes jonkinlainen tulevaisuuden-näkymä. Kun menetin senkin täysin arvaamattomasti, putosin mustaan kuiluun. Yksinäisyyteen. Toivottomuuteen. Maailmankuvani hajosi täysin. Mieleeni pulpahteli ajatuksia, joita sinne ei pitänyt tulla. Syy synkkiin ajatuksiin juontui kaikesta, mitä oli tapahtunut aikaa ennen ja jälkeen case kusirakon.

Peukut pystyyn HUS:n suhteen!