Pari viikkoa Lost In Kainuuseen!

Miten kasataan todellinen dream team? - Otetaan yksi sarkastista huumoria viljelevä, erittäin tapaturma-altis, ruokaa rakastava ja suuntavaistoton Hanna (kuten minä). Läpisurkea suuntavaistoni tuskin johdattaa meitä oikeaan paikkaan, mutta johtaa takuulla unohtumattomiin seikkailuihin. Lisäksi otetaan autojen parissa ja luonnossa viihtyvä Tiina, joka kuvittelee olevansa aina oikeassa. Todennäköisesti joukkueen viimeinenkin suuntavaisto hukkuu viimeistään melonnan mukana. Tiina jaksaa aukoa päätänsä ja valittaa kaikesta. Ja kaipaa aina kaljaa. Loppupeleissä Tiinan kunto pettää, mutta pää eikä luonne anna periksi kovissakaan paikoissa, vaikka menisi kuinka vituiksi.

Meitä yhdistää kisakumppanini kanssa erityisesti seuraavat asiat: tinkimätön voitontahto, määrätietoisuus sekä huono huumorintaju. Ihan sama missä me ollaan yhdessä, kanssaihmisten suusta tulee yleensä jotain "ai kauhee, eihän nyt tuolleen voi sanoa" - varsin kauhistunutta settiä. Kyseinen lause on meille siis hyvinkin tuttu. Välillä tulee livautettua suusta jotain omasta mielestä fiksua tai hauskaa, joka sitten - kappas perkele - onkin muiden mielestä asiatonta, mautonta, epäsoveliasta tai puhetta, joka ei nuorten naisten suuhun sovi. Ikävä kyllä, harva ihminen pääsee huumorintajunsa tai oman ajatusmaailmansa valitsemaan.

Eli kun me jotain päätetään tai johonkin yhdessä ryhdytään - se tehdään joko kunnolla (vähintäänkin verenmaku suussa) tai ei ollenkaan. Lisättäköön vielä, että voitontahto on muutakin kuin halu voittaa. Meidän kohdalla siihen kuuluu esimerkiksi järjetön harjoittelu päämäärän eteen. Halu voittaa on varmasti jokaisella, joka kilpailuun ryhtyy, mutta tahto tehdä kaikkensa voiton saavuttamiseksi tuo yleensä vasta tulosta. Henkisellä kestävyydelläkin on paikkansa harjoittelussa. Yksilölajeissa voitontahto riittää pitkälle, mutta joukkuelajeissa pelkkä voitontahto ei yksinään riitä. Tarvitaan nöyrää asennetta tehdä parhaansa joukkueen eteen myös silloin, kun se tarkoittaa näkymätöntä puurtamista ja tarvittaessa toisen virheiden paikkaamista. Joukkuelajeissa eivät sooloilijat menesty vaan tarvitaan henkistä kypsyyttä tehdä parhaansa joukkueen eteen. Ja kaveria ei jätetä!

Me ollaan treenattu yhdessä niin kompassin käyttöä kuin karttamerkkejäkin - sekä polkujuoksua ja maastopyöräilyä. 19 päivää ja sitä ollaankin jo tositoimissa. Hurjaa! Muutama viikko sitten käytiin läskipyöräilemässä Syötteen hulppeissa maisemissa. Melontaa olisi tarkoitus käydä vielä kokeilemassa - edes sen verran, että saadaan se kanootti ainakin pysymään pystyssä. Eli hyvinkin ollaan ennätetty hiomaan timanttiin kiiltoa viimeisen puolen vuoden aikana - vaikkakin molemmilla painaa päälle tietyllä tapaa ne kuuluisat ruuhkavuodet.

Ensimmäiset sotasuunnitelmat on hiottu sekä kapteenien kirjeisiin huolellisesti perehdytty. Kilpailua edeltävällä viikolla on tarkoitus vielä treenata samalla tavalla kuin tähänkin asti, mutta kilpailuviikolla sitten en ainakaan itse enää treenaa. Keskityn energiavarastojen tankkaamiseen, syömiseen ja nukkumiseen.

Lähipiirissä on ihmetelty, että mikä saa meidät koettelemaan kestokykyämme äärirajoille? Siinähän se vastaus juurikin piilee - oman kestokyvyn testaaminen.

Rennolla fiiliksellä ja ilon kautta ollaan lähdössä Lost in Kainuuseen siis!