7.1.2019

Loppuelämän mittainen taakka

Olen pitkään miettinyt, että miten saisin sisälläni vellovan pahan olon purettua ulos ja päätin, että jos voisin, vuodattaisin kaiken kirjeeksi lääkärille. Tämän kirjoittaminen ei tee asioista yhtään helpompaa, se vain saa minut kohtaamaan totuuden kerralla ja samalla se avaa mieleni solmujaMinä tuhlasin liian paljon aikaa toivoen, että kyllä tämä kaikki vielä paremmaksi muuttuu. Ainoa asia, joka avasi silmäni olivat lukuisat kyyneleet. Tunsin törmääväni seinään.

Ajattelin aina, ettei ole olemassa mitään, mitä en pystyisi antamaan anteeksi. Kunnes koitti kesäkuun loppu vuonna kaksituhattaseitsemäntoista. Sinä muutit minussa paljon asioita. Sinä vääristit minäkuvani ja pilasit luottamukseni terveydenhuoltoon, inhimillisyyteen ja elämään. Vaikka unohtaisitkin sen, mitä minulle teit ja miten tuhosit elämäni, toivon, että heräät keskellä yötä tuntien syyllisyyttä. Vaikka et tekisikään samaa virhettä kahdesti, toivon, että mielessäsi pysyy aina ajatus siitä, että on olemassa nainen, tytär, sisko ja äiti, jonka elämän sinä tuhosit. Haluan, ettet saa milloinkaan rauhaa tämän vuoksi, koska se on vähintä, mitä sinä ansaitset. En halua, että elät elämääsi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen pahoillani tai ehkä en ole, mutta en pysty tai halua toivottaa sinulle mitään hyvää. En halua sinun elävän onnellisena elämäsi loppuun asti. Sen sijaan haluan sinun tuntevan syyllisyyttä niin kauan kuin minäkin joudun kärsimään tästä. Haluan sinun käyvän läpi kaikki ne asiat, jotka laitoit minutkin käymään läpi ja haluan sinun tuntevan kaiken sen, mitä minäkin tunsin tapahtuneiden asioiden johdosta. Vaikka olisitkin onnellinen, toivon, että pääsi sisällä pysyy ääni, joka muistuttaa sinua siitä kaikesta, mitä minulle teit. Muistan vieläkin, kuinka tyhjä ja uupunut olin kaikesta siitä tuskasta mitä aiheutit. Kuinka rikki olin ja kuinka minä ajattelin, ettei minulla ollut enää mitään syytä elää. Sinä hajotit minut jokaista soluani myöten. Muistan epätoivon, jonka näin silmissäni ihan jokainen kerta, kun katsoin itseäni peilistä. Muistan kaiken sen nöyryytyksen. Muistan jokaisen itketyn kyyneleen. Muistan jokaisen unettoman yön tapahtuneiden asioiden tiimoilta. Muistan jokaisen yön, jolloin rukoilin, että kaikki asiat kääntyisivät vielä parhain päin. Muistan jokaisen aamun, jolloin toivoin, etten olisi enää herännyt. Muistan, kuinka tunsin oloni lukuisia kertoja toivottomaksi ja avuttomaksi. Muistan sen, kuinka en nähnyt tietä ulos. En koskaan tule tietämään tai saamaan vastausta siihen, mikä sai sinut aiheuttamaan minulle näin paljon tuskaa ja ahdistusta, mutta kovan työn jälkeen olen hyväksynyt tämän ihmisen, jonka sinä minusta teit. Mutta asia, jota en hyväksy, on se mitä sinä minulle teit. Totuus kuitenkin on se, että sinä satutit minua jokaista soluani myöten. Sinä haavoitit minut koko loppuelämäkseni. Vaikka voinkin nyt paremmin, sinä jätit jälkesi mieleeni, sieluuni ja kehooni. En pysty hyväksymään sitä, että tuhosit kykyni antaa anteeksi. Koska se mitä teit minulle, on anteeksiantamatonta".

Nämä asiat jäävät sydämeeni, asettuvat taloksi. Vierailen muistoissani vähemmän ja vähemmän joka päivä, vaikka aina ei tunnukaan siltä. Tai ainakaan juuri nyt. Ei saisi yrittää pyyhkiä kaikkia muistoja, vaikka kovasti haluaisin niin aina välillä tehdä. Toki tulen aina tuntemaan näiden asioiden olemassaolon. Halusin sitä minä tai en. Tapahtuneet asiat jäävät rinnalleni kulkemaan. Olen puhunut. Olen kertonut. On helpompi hengittää. Kiitos, kun luit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat