Kokemustoimijakoulutus

Kirjoittaessani tätä, minulla on tunne kuin olisin syntynyt uudestaan. Sillä se, että olen nyt vahvemmin elossa kuin koskaan, ei lakkaa ihmetyttämästä minua - ja sen takia minusta tuntuu, että kokemukseni ansaitsee tulla julki ja kerrotuksi.

Vielä hetki sitten ajattelin, etten koskaan toivu. Minä en ollut koskaan elämässäni ollut niin negatiivinen, mutta terveyden menettäminen tällä tavalla muuttaa ihmistä enemmän kuin mikään muu elämässä. Jouduin yllättäen aivan uuteen maailmaan ja tilanteeseen, jossa kaikki tuttu ja turvallinen päättyi. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni ja siitä, että seison pystypäin kaiken läpi käymäni helvetin jälkeen. Se, mitä koin, on kirjaimellisesti verrattavissa helvettiin.

Kun ihminen sairastuu, sitä tuntee olevansa eksyksissä ja voimaton. Tuntee, kuinka koko maailma kaatuu päälle ja sairastunut yrittää vain selviytyä kaikesta. Tuntuu ehkä siltä, ettei koskaan tule toipumaan kokemastaan ja sitä on liian hajalla koskaan enää elääkseen. Vei paljon voimia käydä kaikki tuo läpi ja pysyä hengissä. Vaati valtavasti rohkeutta selviytyä ja olla kaiken kokemani jälkeen edelleen pystyssä. Olen ruhjeilla, mutta kukaan ei selviydy taistelusta ilman naarmuja.

Se on ihmeellistä, kuinka sairastumisesta asti hajoaa joka päivä, mutta samalla myös kasvattaa valtavaa voimaa käydä läpi koko prosessi. On edelleen iltoja, jolloin pakotan itseni nousemaan pintaan henkeä haukoen. Edelleen jonain iltoina, kun uni ei ota tullakseen, muistot tarraavat otteeseensa. Ne ovat hurjia asioita pohdittavaksi yksin pimeässä peiton alla kellon käydessä pikkutunteja. Minun ja lapseni välisen symbioosin lähes väkivaltainen repeytyminen ja sairastuminen ovat jättäneet minuun pysyvät arvet naisena ja äitinä. Se on minulle vaikein asia. Häpeän ja suren sitä, etten ole pystynyt antamaan lapselleni fyysisen vuorovaikutuksen ja läheisyyden tuomaa turvaa maatessani sairaalassa.

Viime viikolla laitoin hakemuksen menemään kokemustoimijakoulutukseen ja tänään sain kuulla olevani yksi valituista. Koulutus alkaa tammikuussa täällä Oulussa. Eritoten minua kiinnostaa kehittämistyöryhmissä mukana oleminen sekä haluan varmistaa ammattilaisten tai tulevien ammattilaisten osaamista esimerkiksi sen suhteen, kuinka kohdata pitkäaikaissairas sekä haluan tarjota toisille mahdollisuuden oppia millaisia muutoksia sairastuminen elämään tuo. Asioilla on monesti syvempi vaikutus, kun sillä on kasvot ja kasvoilla nimi. Olen innoissani, mutta samalla kauhuissani - miten tulen pärjäämään. En tiedä, mistä olen saanut kaiken tahdon mennä eteenpäin. Kai se on pitkälti asenteesta kiinni. Haluan näyttää, että voin elää elämääni täysillä tästä paskasta huolimatta.

Tämä on ollut pitkä prosessi, joka on painanut minut useamman kerran sängyn pohjalle, hiljaisuuteen ja toivottomuuteen. Te tiedätte sen, koska olen kertonut siitä teille paljon. Nämä 17 kuukautta ovat muuttaneet minun elämäni, mutta kuulemani mukaan myös monen muun - nyt on tullut aika kirjata tapahtuneet asiat ja kun kaikki romahtaa kansien väliin. Elämäni muuttui kesällä 2017 pysyvästi, silloin minä ymmärsin, että kaikki on mahdollista. Alkoi elämän mittainen seikkailu tuntemattomaan. Mukana on kaikenlaista häröä, säröä ja rumuutta, koska tapahtuneissa asioissakin on surua, kipua ja sairautta. Tässä minä olen viimein toimimassa. Tässä minä olen vihdoin ymmärtämässä, että on olemassa vain yksi elämä. Se yhtäkkiä kolahti minulle, että on olemassa vain yksi mahdollisuus saavuttaa kaikki se, mitä haluaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä olen varma. Uusi aika on toivottavasti vihdoin koittanut.

Oikein lämmintä ja rakkauden täyteistä joulua kaikille!❤