26.11.2018

Potilastyövuoden kärkihanke

Aamulla aurinko pilkahtelee, marraskuun sää on arvaamaton.

Potilastyövuoden kärkihanke on vähintään vuosittainen kontrollikäynti yliopistollisessa sairaalassa. Sitä on valmisteltava huolella. Aikaa on vähän ja asioita paljon. Tehdään ehkä potilasvuoden suurimmat ratkaisut. Erikoissairaanhoito sitoutuu yhä enemmän: potilas pilkotaan elimiin, joita hoidetaan eri yksiköissä. Liian pieniin osiin pilkkoutuneen erikoistumisen vuoksi, on tullut useita kapean alan ammattilaisia ja potilas on joutunut niin sanotusti eksyksiin.

Olen pitkästä aikaa urologin vastaanotolla. Edellisestä poliklinikkakäynnistä on kulunut viisi kuukautta. Jännitys oli äärimmäinen, kun lompsin päättäväisenä kohti urologian poliklinikkaa. Pian kuulisin uutiset viime päivinä tehdyistä kuvauksista ja tutkimuksista sekä jatkosuunnitelman. Lähempänä yhtätoista istuin urologia vastapääten.

On ollut mitä parhainta, että minua on hoitanut sama urologi aina sairastumisen alusta asti. Tämän takia ei ole joka kerta tarvinnut selittää uudelleen kaikkea vaan hän muistaa edellisen käyntini ja on perillä tilanteestani. Toki jokainen urologi tietää tilanteeni, että sen suhteen on ollut helppoa, kun kaikki ovat asioistani perillä. Hoitosuhde ei ole ihan mikä tahansa ihmissuhde. Siihen saattaa toki liittyä jotain samoja piirteitä, kuten vastavuoroinen kunnioitus, rehellisyys ja luottamus. Potilas - lääkärisuhde eroaa muista ihmissuhteista siinä, että vastuunjako on epäsymmetrinen. Lääkärillä on hoitovastuu, mutta potilaan ei tarvitse olla vastuussa mistään. Omalta lääkäriltään potilaalla on oikeus odottaa laajempaa tietoa, näkemystä ja kommunikointikykyä. Henkilökohtaisesti uskallan olla ylpeä tästä yli vuoden kestäneestä hoitosuhteesta. Olen saanut maailman parasta hoitoa. Kuten osa tietääkin, ilman kyseistä urologia tämä matka olisi jäänyt huomattavasti lyhyemmäksi. Siinä missä olen osoittanut kiitokseni koko Oysin urologian poliklinikalle sekä vuodeosasto viidelle, on kyseinen urologi ollut jättämissäni palautteissani itseoikeutetusti ainoa nimeltä mainittu. Tähän reilu puoleentoista vuoteen mahtuu paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Lukuisia oppitunteja elämän rajallisuudesta, uusia ystäviä ja uusia kohtaamisia. En kaunistele. On tähän ajanjaksoon mahtunut myös sylintäydeltä surua ja murhettakin. Kamalia sanoja puolin ja toisin, itsekkyyttä, epätoivoa ja oman itsensä kadottamista.

Tämä sairaus rajoittaa elämää kokonaisvaltaisesti. Uskon, että urologit tietävät sairaudestani paljonkin, mutta eivät sitä miltä tämä tuntuu. Tuntumiseen lääkärit saavat tuntumaa vasta sairastuessaan itse. Todellisuutta ei arvaa ennen kuin sen elää.

Lohdullista, että kaksi muutakin potilaista voitti paskan tuurin - arpajaisissa, jossa päävoittona oli katkennut stentti. Erä on vedetty kokonaan pois ja nyt odotellaan vielä, josko valmistajalta saataisiin jonkinlainen vastaus. Ensi maanantaina menen urologian poliklinikalle, jossa otetaan kestokatetri pois, ja sitä seuravalla viikolla urologin soittoaika. Jatkossa harkitaan sakraalista neuromodulaatiota tai Botox - injektiota, hieman tilanteen kehittymisen mukaan. Tapauksessani Botoxia laitettaisiin pienin määrä, eli 100 yksikköä = noin 20 pistosta. En vain ole niin fiksu, että osaisin päättää, kumpi ensisijaisesti olisi minun tilanteessani se parempi vaihtoehto.

Urologi sanoi, että "tämän takia älä jätä elämääsi enää elämättä". Kolahti ja kovaa. Maksan nyt oppirahojani. Näen selkeästi taakseni. Pystyn myöntämään, että olen ollut kaukana niin sanotusta "ihanne potilaasta". Näen myös tämän hetken kirkkaasti. Oivalsin, että minun olisi jatkettava elämää. Kaksi vuotta siitä oli mennyt hukkaan, mutta nyt pelastaisin sen, mitä pelastettavissa olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat