Kun mieli on musta ja sieluun sattuu

Olen aina ollut vahvan oman tahdon omaava, suorasanainen ja erittäin jääräpäinen. Olen aina ollut sinnikäs ja taistellut viimeiseen asti. En ole koskaan ollut luovuttaja. Nyt on kuitenkin mahdotonta kuvailla tätä tilannetta, jossa olen. On mahdotonta saada kaikkia näitä tunteita ulos. Joka kerta, kun käyn esimerkiksi sairaalassa, ajatus tapahtuneista asioista alkaa kolkuttamaan mieleni pohjalla. Ja päädyn olemaan täysin voimaton niiden edessä. Olen väsynyt pysymään vahvana. Jatkuva kasassa pysyminen ja ongelmien kohtaaminen on jättänyt suuret jäljet enkä ole varma kuinka kauan pystyn kestämään tätä. Olen tyhjyyden täyttämä. Minua ympäröi hajonneen mieleni rauniot. En ole puoleksikaan se Hanna, joka olin vielä kaksi vuotta sitten. En naura niin paljon kuin aiemmin. Hermostun sillä hetkellä, kun joku kysyy minulta jotain henkilökohtaista. Kieltäydyn kertomasta, mitä ihan oikeasti sisimmässäni tunnen. En häpeä. En vain halua kertoa kenellekään, mitä tunnen sisälläni. En halua kenenkään tietävän, kuinka heikko olen. Minua kauhistuttaa avata sydäntäni kenellekään. Pelkään avautua. En halua tällaista tapahtuvan minulle enkä kenellekään enää koskaan. Suojelen sydäntäni ja työnnän ihmisiä kauemmas heti, kun tunnen myllerrystä. Koska tiedän etten kestä käydä läpi näitä ajatuksia kenenkään kanssa. Kenenkään sielun ei pitäisi tällä tavalla vuotaa verta. Kun hajoan, tämä tunne etten ole tarpeeksi vahva, pitää otteessaan koko ajan. Vielä hetki sitten kannoin itseäni kuin suurinta ja arvokkainta timanttia ja nyt minulla ei ole siitä tunteesta mitään jäljellä.

"Timantti on pala hiiltä, joka kesti hyvin paineen alla".

Olen niin suuren henkisen tuskan vallassa, että tätä on vaikea käsitellä. Yritän saada kaikkeen jotakin järkeä, mutta se on vaikeaa, koska olen epävarma onko missään enää mitään järkeä. Se on vaisto, jonkinlainen puolustusmekanismi. Mitä enemmän yritän työntää ikäviä tunteita ja ajatuksia pois, sitä tiukemmin tämä kaikki on minussa kiinni. Katselen jatkuvasti olkani yli, odottaen pahinta. Suojautuneena oleminen on syvältä. Kukaan ei voi hajottaa minua enää, koska kenelläkään ei ole mahdollisuutta päästä sisälleni. En päästä ihmisiä enää elämääni. Olen niin pettynyt itseeni.

Ehkä annan elämälle uuden mahdollisuuden. Ehkä päätän luottaa jälleen siihen, että elämä kantaa, mutta tuo "ehkä" ei tule tapahtumaan ihan heti. Minä yritin jo muutaman kerran luottaa siihen, että elämä tulee kantamaan vielä. Yritin ihan tosissani, mutta vituiksihan se meni. Yritin pitää henkisen pahan olon poissa mielestäni. Tein ihan mitä tahansa pitääkseni itseni kiireisenä, mutta se ei auttanut. Olen yrittänyt ymmärtää, mutta en ehkä vain pystynyt. Sen sijaan, että olisin paennut ja piiloutunut tapahtuneilta asioilta, nousin niitä vastaan. Se oli joko taistelu selviytymisestä tai kohdata tappio. Minun piti valita. Ympärillä olevat ihmiset tiesivät, että minulla on tahtoa ja voimaa, mutta kukaan ei tuntunut näkevän sitä henkistä taistelua, joka on ollut koko ajan enempi vähempi sisälläni käynnissä. Kukaan ei tuntunut tajuavan sitä, että minäkin saavutan hajoamispisteeni. Tai sitä, että minäkin väsyn ja hajoan. Toisaalta en koskaan antanut kenenkään nähdä sitä. En koskaan halunnut pyytää kenenkään apua. Ajattelin, että se on heikkouden merkki. Mutta nyt, kun olen hajoamisen partaalla, ymmärrän, että ei ole koskaan häpeä pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsee. Voit olla oikea voittaja, jos tiedostat sen, milloin et enää pysty jatkamaan yksin ja otat tarjotun avun vastaan.

Tämä on ruma prosessi. Ja tämä kaikki sattuu aivan järjettömästi. Tuntuu kuin tuska ei hellittäisi ikinä. Olen monimutkaisessa mielentilassa, jossa ajatukseni juoksevat eikä minulla ole aikaa prosessoida niitä yhtään. Tiesin, että kaiken tämän käsitteleminen tulee viemään aikaa, mutta tiedän myös sen, että tulen vielä olemaan vahvin versio omasta itsestäni. Olen tässä kertomassa sinulle, että avun pyytäminen ei ole häpeää tai heikkoutta. Älä tunne häpeää tai syyllisyyttä sen vuoksi, että pyysit apua. On ihan okei sanoa ettei jaksa enää yksin. Se ei tee sinua heikoksi.