Jos mä kuolen nuorena

Kuolema koskettaa jokaista meistä. Ihmisen elämä on hauras. Rehellisesti sanottuna pelkään loppuja. Pelkään sanoa hyvästit. Ne tarkoittavat sitä, että jokin on ohi ja se tarkoittaa surua. Kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa. Katson perhettäni ja pelkään, että huomenna joku heistä on poissa. Joskus kohtalo tulee eteen ja löydämme itsemme sanomassa viimeisiä hyvästejä eikä meillä ole aavistustakaan, kuinka se tehdä. Joskus täytyisi vain hyväksyä, että jotkut asiat vain tapahtuvat. Elämä tapahtuu, ihmisiä sairastuu ja kuolee emmekä voi tehdä asialle yhtään mitään. Se on kontrollimme yläpuolella. Vaikka tekisimme mitä, vaikka kuinka paljon rukoilisimme ja pitäisimme kiinni, meidän tulee luopua kaikesta ennen pitkään. Omat hautajaiset on asia, jota kaikkien tulisi miettiä ennen kuolemaansa - niin sairaiden kuin terveidenkin ihmisten. Ei tarvitsisi omaisten käyttää surun keskellä voimavarojaan hautajaisiin, kun tiedossa olisikin vainajan tahto.

Mielestäni hautajaisten ja muistotilaisuuden tulee olla vainajan näköiset - ei niinkään omaisten. Olisi niin paljon kivempi, että uskallettaisiin miettiä sitä, millainen ihminen Hanna tai Keijo eläessään oli ja miten häntä parhaiten muistettaisiin hänen jäähyväistilaisuudessaan? Millaisen tilaisuuden vainaja halusi? Ketkä on niitä ihmisiä, joita hän toivoi paikalle viimeiselle matkalleen? Mitä syödään - ehkäpä lempiruokaansa? Mielimusiikki?

Heli Kajo kappaleessaan "jos mä kuolen nuorena" - kiteyttää aika prikulleen sen, mitä itse haluan.

"Jos mä kuolen nuorena, kunpa silloin olisi pakkasta. Mä pidän paljon enemmän talvesta".

Rakastan kaikkea talvessa - narskuvaa lunta kenkien alla, pakkaspäiviä ja sitä fiilistä, kun aurinko näyttäytyy ensimmäisen kerran pimeyden keskellä. Ihan kaikkea. Olen aina ollut ja tulen aina olemaan henkeen ja vereen talvi-ihminen. Ketä haluan kutsuttavan paikalle? Eiväthän sukulaiseni tiedä saati tunne kaikkia ystäviäni ja ihmisiä, jotka haluaisin paikalle kutsuttavan - joten mielestäni olisi hyvä jonkinlaisen listan olla olemassa.

"Tyttöystävät silmät päähän meikatkaa ja menkää tilaisuuden jälkeen tanssimaan".

Kyllä ja mielellään ihan kunnolla reivaamaan. Haluan monttubileet, jossa ihmiset, jotka ovat olleet minulle tärkeitä ja merkityksellisiä voisivat juhlia sitä, että kuitenkin olin olemassa. Muistotilaisuuteni ei tarvitse olla surullinen nyyhkyjuhla. Mieluummin iloita siitä, että kipua ja tuskaa ei enää ole. Nauraa saa ja pitääkin. Ihan voisi vaikka katsella valokuvia ja videoita. Esimerkiksi ihmiset, jotka tunsivat minut hyvin, voisivat halutessaan pitää vaikka puheita. Ei todellakaan tarvitse istua hiljaa tai pönöttää paikoillaan. Tilaisuuden arvokkuus ei kärsi siitä, että asioita tehdään eri tavalla. Kaikki mikä auttaa surevia eteenpäin ja tuntuu hyvältä on sallittua ja se pitääkin tehdä.

"Ja kunpa lounaalla oisin syönyt jälkiruokaa, arkulleni paljon ruusuja tuokaa. Kirotkaa vähän aikaa jumalaa ja menkää sitten juomaan itsenne humalaan".

Lempikukkani ovat tosin pioni ja neilikka. Kohdallani hoitotahto ja elinluovutustahto sekä ruumiin luovutus lääketieteenlaitokselle on tehty. Olen kertonut omille sukulaisilleni jo hyvissä ajoin, että maalliset jäännökseni päätyvät opetukseen - siksi ettei se tule sitten yllätyksenä. Haluan, että kaikki on kunnossa, kun minusta joskus aika jättää.