Raskasta aikaa kenelle tahansa

Raskas päivä, raskaat ajat, raskas elämä. Kun elämä laittaa sinut selkä seinää vasten ja pakottaa pysähtymään - se on totuuden hetki. Vaikea katsoa silmästä silmään, mutta se on opettavaisin oppimatka ikinä. Kun kolahtaa niin kolahtaa ja kovaa.

Diagnooseja on kertynyt virtsarakolle vuoden aikana yhdeksän. Henkilökohtaisesti ne eivät ole merkinneet itselleni mitään. Diagnoosit eivät ole määrittäneet sitä mistä on kyse. Ainoastaan merkityksellistä on ollut se, miksi koen tämän kaiken ja miksi nyt. Hyväksyn kohtaloni, mutta en lapseni kohtaloa. Tuon pienen pojan vuoksi toivon, että vielä jonain päivänä se ihme tapahtuisi. Hänellä on hyvä isä, mutta ei ole reilua, että hän joutuu välillä pitkiäkin aikoja elämään ilman äitiä. En pelkää kuolemaa, en kuolemista enkä sitä mitä tulee sen jälkeen. Pelkään tuon 3 - vuotiaan lapseni takia. Hän tietää, että äiti ei parane.

Olen nähnyt, kokenut ja elänyt asioita potilaan ja omaisen kannalta. Täytyy sanoa, että kaikkein raastavinta on omaisen rooli. Muistan sen, kun äidin kanssa yhdessä itkettiin osastolla. Sen kuinka se näytti siltä, että yrittää pysyä vahvana mun vuoksi. Äiti on antanut meille niin paljon. Rakkautta, huolen ja turvan, ihanan elinympäristön - kaiken sen mitä tarvitsemme, mutta myös niin paljon enemmän. Äiti tiesi mikä meille lapsille oli parasta, antoi korvaamattoman tärkeitä ohjeita ja neuvoja, jotka ovat vieneet meitä elämässä eteenpäin. Vaikeisiin hetkiin äiti on antanut tukensa ja syli on ollut aina avoin. Niin rakas äiti! Muistan vieläkin tuon viime heinäkuisen tuoksun sairaalan pihassa. Muistan siellä itketyt kyyneleet, jotta sain taas kerättyä itseni ja palattua takaisin osastolle. Pääasia lienee kuitenkin se, että hengissä ollaan selvitty kovistakin kokemuksista. Sisu taitaa olla sisäänrakennettu. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Jos en ymmärrä tänään, mikä tämän paskan tarkoitus on niin sitten en. Uskon siihen silti.

"Neurogeeninen virtsarakko, mitä teen nyt?" Tämän Googlasin (tietenkin), kun sain diagnoosini. Google kertoo kyllä, kuinka saadaan sairauslomaa, otetaan lento Kuubaan tai miten kastellaan nurmikko kuivana kesäpäivänä. Mutta tässä asiassa Google ei auttanut. Ohjasi vauva - palstalle, Kaksplussalle ja Suomi24 - keskusteluihin. Miksi petit minut Google, miksi juuri silloin kun eniten olisin sinua ja tietojasi tarvinnut? Hypotoninen virtsarakko. Se on mun diagnoosi. Hoitokeinoja on, mutta niiden toimivuudesta ei tiedetä sillä aiemminkin ollaan menty eri hoitokokeiluissa huti.

Sosiaalinen identtiteettikriisi oli ajatuksissani valtava jo ennen kuin olin edes poistunut rikkinäisen virtsarakkoni kanssa kotoa. Välillä on suututtanut oma epävarmuuteni itsestäni, olinhan aina tottunut olemaan itsevarma ja sujut hyvien ja huonojen puolieni kanssa. Läheisiltä olen saanut tahtoa, päättäväisyyttä ja voimia selvitä tästä kaikesta, ja usein olen miettinytkin, kuinka raskasta heille on katsoa tätä kaikkea vierestä. Olen tuntenut niin paljon huolta heidän jaksamisestaan ja olen myös kokenut huonoa omatuntoa aiheuttaessani läheisilleni harmia. Ystävieni kanssa olemme nauraneet miettiessämme, kuinkahan monella muulla menee niin lujaa, että kuset housuissa on taattu. Se helpotus, kun sainkin olla ihan just sama minä. Olemme myös vitsailleet vaivoista ja vaippojen käytöstä. Huomasin, että olen korvaamaton ihmisille ympärilläni juuri sellaisena kuin olen.

Elämäni raskain, mutta myös opettavaisin vuosi. Aallonpohjia on tullut montakin, mutta kokonaisuutena voisin sanoa, että kiitettävästi olen tästä selvinnyt. Tästä rankasta ja koettelemusten vuodesta on selvitty puolison, perheen, ystävien, isovanhempien, hoitotiimin, keskusteluavun ja vertaistuen ansiosta. Olen saanut sekä blogini, että instagramini kautta viestejä, joissa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan ja ovat pystyneet samaistumaan kirjoituksiini. On mukava huomata, että moni on saanut kirjoituksistani jotain. Kirjoitan erittäin henkilökohtaisista ajatuksistani ja kokemuksistani kaikkien nähtäville - mikä aluksi pelottikin paljon. Haluan teksteilläni osoittaa, että esimerkiksi virtsarakon sairauksista ja mielenterveysongelmista selviää, sekä haluan omalta osaltani tuoda äänen ihmisille, jotka kamppailevat näistä samoista asioista.

Lisäksi haluan sanoa, muistakaa, että ette koskaan voi tietää toisista sitä, että mitä kamppailua he käyvät mielessään. Kuka tahansa vastaantulija saattaa sinnitellä viimeisillä voimillaan kiinni elämässä, vaikkei siltä näyttäisi ulospäin. 

Toivon koko sydämestäni voimia ja toipumista kaikille, jotka kamppailevat sairauden kuin sairauden kanssa.