Tätä blogitekstiä kirjoittaessani, itku ei ole kaukana. Miksi joka päivä on uusi huolenaihe ja uusi murhe? Miksi tästäkin asiasta piti tulla näin vaikea? Miten yksi virtsarakko voi aiheuttaa näin paljon murheita?
Sitä on yrittänyt olla vahva, selviytyä ja uskoa tämän kaiken helpottavan vielä joku kaunis päivä. Sitä tahtoo luottaa lääkäreihin, lääkkeisiin, uskoa helpompaan huomiseen ja kaiken helpottumiseen. Sitä menee päivä kerrallaan, tutkimus kerrallaan ja oire kerrallaan. Sitten se iskee. Nimittäin epätoivo. Sitä tajuaa, ettei tahdo olla aina vahva ja kaikesta selviävä. Jotenkin luulin pitkään, että tämä kaikki olisi ollut tässä. Tuntuu nyt taaksepäin aikaa katsellessa, että se olikin vasta kaiken alku.
Sitä ei kauaa ehtinyt riemuita kotona olemisesta, kun jälleen kerran verinen pissa pakotti hakeutumaan omaan hyvinvointikeskukseen perjantaina 27.4. Samalla laittaen kaikki suunnitelmat uusiksi.
Hoitajan luona stiksillä alustava arvio siitä, että onko tulehdus vai ei. Leukosyytit 3+, proteiinit 1+ ja punasolut 3+. Pissa lähtee viljelyyn. Lääkärin kanssa keskustelua siitä, että mille aletaan, kun viikonloppukin painaa päälle. Päädytään siihen, että konsultoidaan urologia puhelimitse, tuloksetta. Ei muuta kuin lähete yhteispäivystykseen kirurgin juttusille. Kirurgin luona pohditaan tilannetta, pissa on veristä, pieniä hyytymiä letkussa ja järkyttävä kipu virtsarakossa, oikeassa kyljessä ja selässä. Kestokatetrin tilalle vaihdetaan huuhtelukatetri, aloitetaan antibioottikuuri ja sitten evakko - osasto 10 kutsuu.
Osastolla päivitetään tietoja, ohjeistetaan jatkosuunnitelmista ja odotellaan, koska urologi saataisiin paikalle. Lauantaina tulee urologi käymään osastolla. Ensimmäisenä saan tietää, että bakteeri pissassa on eri, entä viikko sitten. Tällä kertaa siellä majailee bakteeri nimeltänsä stenotrophomonas maltophilia, joka harvoin on virtsapatogeeni. Pissasta pyydetään herkkyysmääritys, lisätään kipulääkkeitä listalle ja urologin toiveesta paikka oikealta osastolta, siispä kuudennen kerran alle vuoden sisään Oysin osasto 5 kutsuu.
Pari ensimmäistä päivää odotellaan herkkyysmäärityksen vastausta. Rakkoa katetroidaan hoitajien toimesta. Pissan määrät rakossa ei ilahduta ketään (500ml-700ml). Enää rakkoa ei saisi päästää ylivenymään. Kestokatetria ja cystofixiä ei laiteta, sillä infektio - riski on liian suuri. Kaksi kovaa peräkkäistä verta vuotavaa infektiota saa riittää. Uracyst-huuhtelut aloitetaan uudestaan. Käyn kaksi kertaa viikossa kuukauden ajan toimenpiteessä, jossa rakkooni katetroidaan hoitavaa ainetta. Ja tämän jälkeen kerran viikossa kuukauden ajan.
Jatkosuunnitelman mukaan kontrollikäynti urologian poliklinikalla 30.5., jota varten miktiolista x2, verikokeet ja IC-kyselykaavakkeet. Kontrollikäynnillä botox-hoidon harkinta, mutta tämä edellyttää, että toistokatetrointi onnistuu omatoimisesti. Lisäksi jatkosuunnitelman osalta moniammatillinen kokoontuminen siitä, että mulle löydettäisiin paras tarjolla oleva apu sekä lääketieteellisesti, että elämänlaadullisesti.
Tänään, kahdentoista sairaalassa vietetyn vuorokauden jälkeen, kotiudun. Lääkkeitä on määrätty, vaikka ne eivät auttaneet sairaalassakaan. Kipu pysyy. Rikki on mennyt kaikki, koko elämä. Äiti on sairaalassa. Oliver tietää, että sairaalaan mennään, jos on tosi kipeä. Sitähän äiti on, vaikkei sitä vieläkään itse sisäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti