Ovensuuvaivat

Kuinka ihminen jaksaa elää normaalisti päivällä, kun yöllä täytyy käydä jatkuvasti vessassa? Entä kun kotoa poistuessa täytyy miettiä jatkuvasti missä on wc? Lenkkireitti pitää valita niin, että tarvittaessa on pusikko mihin kyykistyä? Entä jos ei ehdi vessaan? Pitääkö päivärytmi suunnitella vessareissujen mukaan? Jatkuvaa karkailua? Pissa karkailee ponnistaessa? Virtsaamispakko? Molemmat? Ylivuoto? Synnytyksen jälkeen äiti tarvitsee vaippoja siinä missä vauvakin?

Yllämainitut aiheuttavat monelle päivittäin henkisiä ongelmia. Kärsitään vuosia eikä kehdata puhua asioista. Olipa karkailu tyyppiä tai toista, se rajoittaa elämää. Virtsankarkailua salataan niin kuin exien vakoilua facebookissa. Harrastukset pitää valita tarkoin. Ei voi sisältää hyppimistä, pomppimista, äkkiliikkeitä.. Juokseminen, hiihtäminen tai painojen kanssa rehkiminen, ei enää, ei enää koskaan!

Vaiva stressaa ja rajoittaa elämää. Mukana täytyy olla aina vaihtovaatteet, siteitä jne. Ei huvita liikkua mihinkään, itsetunto saa kolauksen ja kynnys kaikkeen kasvaa. Jos liikunta jää pois, paino nousee ja oireet pahenevat, ylipaino kun lisää pidätysongelmia. Kannattaa myös muistaa, että virtsankarkailu on etenevä vaiva, hoitamattomana oireet vähitellen pahenevat. Jokainen tietää sanonnan "pienistä puroista syntyy suuria virtoja"..

Virtsankarkailu on monen naisen ongelma, erittäin mielelläni ja avoimena toimin äänitorvena pissa-asioissa. 

Virtsankarkailu on etenkin naisten julkinen salaisuus, josta saatetaan kertoa ystäville, mutta ei kehdata puhua lääkärissä, neuvolassa, fysioterapiassa, gynekologilla. Jos asiasta puhuttaisiin enemmän, olisi varmaan yleisemmin tiedossa, että asialle on jotain tehtävissä. Ensi hätään kannattaa marssia marketin tenahyllylle ja valita sieltä itselleen sopivat suojat. Ei mitään kuukautissiteitä vaan ihan oikeat inkontinenssisuojat! Ja alkaa treenaamaan lantionpohjaa. Etenkin synnyttäneet naiset ovat varmaankin saaneet kehoituksen synnäriltä ja neuvolasta ja ohjeet omatoimiseen treenaamiseen. Kuinka moni myöntää lintsanneensa? Vannon, että moni, tosi moni. "Parempi myöhään kuin ei milloinkaan" - pätee myös tähän. 

Virtsankarkailu on tyypillinen "ovensuuvaiva". Siitä mainitaan lääkärille tai fysioterapeutille ohimennen vastaanottoajan lopuksi, kun ollaan jo menossa ulos. Karkailusta kertominen punastuttaa. Naiset häpeävät karkailua niin paljon, etteivät halua myöntää sitä edes itselleen. Hoitoa ei kehdata tai osata pyytää. Vaivasta ei huvita puhua, vaikka todella todella moni muukin kärsii siitä.

Ensimmäinen asia, mikä auttaa eteenpäin, on uskaltaa myöntää itselleen ettei pysty yksin ratkaisemaan asiaa. Seuraava askel on pohtia, kuka ja miten voi tässä auttaa. Lääkäriin kannattaa siis hakeutua silloin, kun oire on jatkuva ja se haittaa päivittäistä elämää tai aiheuttaa sosiaalista tai hygieenista haittaa.

Ihminen saa apua ja tukea, jos hän itse kokee, että tarvitsee niitä ja uskaltaa myöntää sen itselleen. Avun hakeminen ei ole häpeä. Menkää ja hoidattakaa itsenne - kyse on kuitenkin elämänlaadusta. Ei tarvitse yksin kärsiä, kun apua on saatavilla. Älä siis epäröi, vaan hae ammatillista apua! Joten nyt kaikki virtsankarkailusta kärsivät, eiköhän jätetä nolostelu ja ujostelu sikseen ja varata kipinkapin aikaa lääkärille! 

Te kohtalontoverit, te monet siellä. Toivottavasti saatte asiaan helpotusta, kun joku reippaasti tästäkin asiasta puhuu. Ymmärrän asian arkaluontoisuuden vuoksi, ettei asiasta ole helppo puhua, mutta toivottavasti tästä tai muista teksteistäni joku saisi/tai saisitte apua, ette todellakaan ole yksin.