8.7.2019

Paskasade jatkukoon!

Uusi viikko on potkittu käyntiin. Niinpä, potkittu. Erikoislääkäri meni ja teki sen, mitä ei olisi saanut vielä tehdä: hän oli puolestani päättänyt sen, että hoitoni siirtyy HUS:iin, koska en ollut itse kuulemma osannut päättää. Ja koska en allekirjoittanut sitä kusista Wordille rustattua lappua. Lisäksi hän poisti tulevan lääkärinajan - sen mitä olisin tässä eniten tarvinnut. Tein juuri niin kuin ohjeistettiin tekemäänkin. Varattuja aikoja ei olisi saanut poistaa siis ennen kuin HUS on ottanut kantaa lähetteeseen. Ei siis saa olettaa, että HUS ottaa minua.

"Kesäkuun alkupuolella potilaan ollessa osastolla, kierrolla potilas ja paikalla ollut potilaan äiti tekivät allekirjoittaneelle hyvin selväksi tyytymättömyytensä hoitoon OYS:ssa ja että potilas haluaa lähetteen HUS. Potilas ei ole suostunut antamaan kirjallista ilmoitusta siitä, että missä haluaa hoitonsa jatkuvan".

Tuollaisen merkinnän tältä päivältä tulosti sairaanhoitaja. Potilasasiakirjoihin satuillaan toisinaan tosiaan ilmeisen rutiininomaisesti aivan täyttä paskaa ja puutaheinää. Välillä sitä tosiaan miettii, että lääkäriksi pääsyn edellytys on vakava luki-, hahmotus- ja kirjoitushäiriö. Aikamoiset ylitulkinnat on herra erikoislääkäri tehnyt muutaman minuutin perusteella.

Ammattiylpeys on kaksiteräinen miekka. Yhdistettynä hyvään itsetuntoon, luontaiseen empatiaan ja eheään moraaliin. Ammattiylpeys edesauttaa lääkäriä toimimaan työympäristössä rakentavana tekijänä: työt tehdään tyylipuhtaasti, potilaita ja kollegoita kohdellaan asiaankuuluvalla kunnioituksella, epäonnistumisia pyydetään nöyrästi anteeksi ja virheistä opitaan. Jos terveen itsetunnon puute korjataan "ammattiylpistymisellä" - seuraa taitovirheitä, vuorovaikutustaitovirheitä, hoitovirheitä ja paljon pahaa mieltä. Ensimmäisenä kärsijänä on potilas, toisena itse hoitava lääkäri ja kolmantena terveydenhuollon maine.

Huomenna jälleen soittoa potilasasiamiehelle. On perkule tartuttava toimeen ja tehtävä jotain. Sairas ihminen on varsin avuton. Vallantäyteinen asenne nitistää vahvankin. Siltä varalta, että sairastun vieläkin pahemmin, toivon todella, että kohdalleni osuu osaava lääkäri ja läheiseni pitävät puoliani, kun en itse pysty. Loppukaneetiksi sanottakoon, että olen jo valinnut HUS:n siis myös itse, mutta herra erikoislääkäri olisi voinut hoitaa asiat jo lähtökohtaisesti eri tavalla - oltaisiin vältytty monelta.

Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Lonkan ultraääniohjattu lääkeaineinjektio

Pelkään nykyään neuloja ja pistämistä aivan hulluna. En tiedä kumpaa pelkään enemmän. Todennäköisesti molempia yhtä paljon. Sairaalassa onne...

Blogin parhaimmat