21.6.2018

Kiitollinen, siunattu & onnellinen

Kiitollisuus on valloillaan oleva tunne juuri tällä hetkellä. Elämässämme on tapahtunut niin paljon synkkiä asioita viimeisen vuoden aikana. Oon niin kiitollinen meidän mielettömistä tukijoukoista! On vanhempia, isovanhempia, sukulaisia, ystäviä ja hoitohenkilökunta. Huolehtivat ja välittävät. On ollut mahtava huomata miten paljon olen saanut tsemppiviestejä vanhoista koulukavereista tuntemattomiin ihmisiin. Ihan huikea merkitys meidän omaan jaksamiseen.

Toki hoitohenkilökunta on tilanteessani erittäin laaja, ja siihen kuuluu jos jonkinlaista ammattilaista, mutta osasto 5 ja Oysin urologian poliklinikka pitää mainita kuitenkin yhtenä esimerkillisenä poikkeuksena. Siellä hoitajat ovat potilasta varten, toteuttavat potilaskeskeistä sairaanhoitoa parhaimmillaan. Yhtäkään huonosti potilasta kohtelevaa hoitajaa tai lääkäriä en ole siellä koskaan tavannut. Sinne voi mennä huolineen ja murheineen. Sinua ymmärretään ja tuetaan koko henkilöstön voimin.

Kaikki tahtovat osaltansa auttaa meitä tässä myllerryksessä. Heistä jokainen on tärkeä osa tukijoukkojamme, enkä tiedä miten voin milloinkaan korvata kaikki ne kauniit sanat ja teot. Suuri vaikutus jaksamiseen ja sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen, joka on ollut enempi vähempi vaikeampaa sairastelun ohella.

Kun viime kesänä asiat ja elämä meni niin sanotusti perseelleen, niin ensimmäiset auttajat ja tukijat olivat appivanhemmat. Saadaan kyllä olla kiitollisia koko loppuelämä. Appivanhemmat ovat tehneet eteemme enemmän, kuin monikaan muu koko elämämme aikana. Aina rientäneet apuun, kun olemme sitä tarvinneet!

Olen todella kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Kiitollinen apukäsistä, viesteistä, soitoista, sanoista, teoista. Musta on vaan niin hienoa, että tällaisia ihmisiä on olemassa, ja vieläpä meidän lähipiirissä.

Oon ehkä vähän huono pukemaan sanoiksi näitä tunteita ja ajatuksia. Mutta hämillään ja tippa linssissä on täällä oltu useammankin kerran. Iloa, onnea ja kiitollisuutta.

Suuren suuri kiitos siis kaikille, jotka olette kulkeneet kanssamme!❤ Ilman teitä moni asia olisi paljon vaikeampaa. Kiitos, että olette!❤ Tämä taistelu tullaan voittamaan mielettömällä taistelutahdolla ja tämän huikean tukijoukon siivittämänä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hanna suosittelee

Mikä musta tulee isona?

Siinäpä vasta kysymys. Hain syksyn yhteishaussa 2021 opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Ei mennyt kuin hetki, kun sain tietää koulupaikasta. Se...

Blogin parhaimmat