"Kukaan ei jaksa ikuisesti, jos ihminen ei itse ymmärrä pysähtyä niin luonto hoitaa pysähtymisen hänen puolestaan".
Lyhyessä ajassa voi joskus tapahtua paljonkin elämään vaikuttavia asioita. Sitä ei vielä kesäkuussa osannut aavistaa, minkälaiseen pyöritykseen sitä joutuisi. Ulospäin on helppo näyttää vahvalta, reippaalta ja kaikesta selviävältä. Sisällä tunne voi siitä huolimatta olla ihan toinen. Mun on välillä vaikea myöntää edes itselle, kuinka raskaalta kaikki tuntuu.
Uskon vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa niin myös tällä. Tämän koettelemuksen on tarkoitus opettaa mulle elämästä jotain, mitä en oo vielä ehkä oppinut. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä kaikki tekee musta entistä vahvemman. Joskus olisi hyvä vaan pysähtyä hetkeksi eikä painaa tukka putkella menemään. Tämä on pysäyttänyt mut miettimään, että koska vaan voi tapahtua mitä vaan ja juuri silloin, kun sitä vähiten elämääsi kaipaat. Koskaan ei voi tietää, että mitä seuraavaksi tapahtuu.
"Ikinä et tule unohtamaan mitä olet kokenut, mutta osaat myös ottaa ne kokemukset vahvuutena. Tiedät ehkä paremmin, mihin pyrit elämässä ja kuinka iloita pienistäkin asioista".
Jos ei ole koskaan käynyt pohjalla - ei ehkä osaa arvostaa niitä asioita, joista oikeasti kuuluisi iloita. Vastoinkäymiset kuuluu elämään ja niistä on tarkoitus selvitä. Jokainen askel kohti tervettä ja tavallista arkea on ollut ja on edelleen raskasta, mutta askel askeleelta olen toivottavasti lähempänä sitä mihin haluan päästä eli kohti tavallista ja kivutonta arkea.
32-vuotias oululainen, jonka koko elämä meni uusiksi kertaheitolla kesäkuussa 2017. Mitä kaikkea tämä on elämästä vienyt, mistä kaikesta se on tehnyt haastavaa ja kuinka monista asioista on joutunut luopumaan. Tästä alkoi taisteluni omaa kehoani vastaan enkä pystynyt edes kuvittelemaan, mikä tie olisi edessä. Tervetuloa seuraamaan elämääni! Löydät mut myös Instagramista käyttäjänimellä tosielamantriathlon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hanna suosittelee
Helpoin tapa eksyä on seurata polkua, jota ei koskaan valinnut
On hetkiä, jolloin keho ei ole enää koti vaan taistelukenttä. Kun jokainen hermo tuntuu huutavan samaan aikaan, eikä mikään asento, hengitys...
Blogin parhaimmat
-
Tämäkään kesäloma ei mennyt, kuten olin sen suunnitellut. Olen viettänyt viime päivät Kontinkankaan hyvinvointikeskuksessa, Oulun seudun esi...
-
Maanantaina 13.8. iski jälleen munuaiskivikohtaus. Ei muuta kuin suunta Oulun seudun esikartanoon. Ensimmäisenä sisätautilääkärin vastaanoto...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti