Ole läsnä tässä hetkessä. Huomaat, että kaikki on juuri nyt ihan päin helvettiä. Tässä maailmassa mikään, ei mikään ole niin varmaan kuin epävarma. Ja tässä vaiheessa jälleen, ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Leikkauksesta tulee tässä kuussa puoli vuotta. Ulkonakin sataa lunta. Toukokuussa. En tiedä oliko minulla liian korkeat odotukset sen suhteen, että asiat olisivat menneet kerrankin toisin. Edes sen kerran elämässä. Olen vähän kuin leikkokukka, joka on jätetty kylmän talven armoille - pienikin viima särkisi minut.
Pystyn tällä hetkellä kävelemään noin 15-30 metriä päivässä ilman särkyä. Sen jälkeen särky on hirveä ja jalka ei kestä rasitusta. Jostain syystä ihan parin viikon sisään rasituksen sieto on huonontunut roimasti. Yöt menee pitkälti valvoessa säryn vuoksi. Soittelin keskiviikkona jalan leikanneen ortopedin kanssa. Hän ehdotti exogen-hoidon aloitusta OYS:n kautta. Se on matalataajuista ultraääntä hyödyntävä laite, joka on tarkoitettu nopeuttamaan tuoremurtumien paranemista tai edistämään luutumattomien murtumien hoitamista. Ja koska rasituksen sieto on huonontunut ja jalka turpoilee miten sattuun niin hän teki lähetteen myös seuraavan kontrollikäynnin aikaistamiseksi, joka olisi kesäkuun alussa. Tällä menolla en nää kesäkuuta.
Montaa tuntia tuosta puhelinkeskustelusta ei mennyt, kun sitten Avohoitotalon ortopedian polilta soitettiin ajan aikaistamisesta. Seuraava tuomion tt-kuvaus on jo ensi viikon perjantaina ja ortopedille aika heti seuraavana maanantaina. En minä tiedä, onko reilu viikko paljon vai vähän. Ihmisen elämässä se on ajallisesti vain kuin yksi ohikiitävä tähdenlento yöllisellä taivaalla. Mutta se kuulostaa kuitenkin jo huomattavasti paremmalta kuin kesäkuu. Asioiden selviämisessä menee enää siis vain muutama päivä, mutta ne päivät pitää jälleen odottaa ja niiden väliset yöt. Tällä hetkellä haluaisin mieluummin murtuneen raajan. Haluan kontrollitarkastuksen siitä, onko murtuma luutunut. Haluan lähteä kotiin tietäen, että kolmen viikon päästä kipsi on poissa. Sen sijaan edessä mahtaa olla luudutusleikkaus. Ortopedi kertoi minun elävän menneessä, koska siellä tapahtuneet asiat olivat liikaa käsityskyvylleni. Löysin ensimmäistä kertaa ihmisen, joka oikeasti opetti minulle jotakin siitä miten ihminen toimii. En vain pääse irti menneisyydestä ja tulevaisuuskin tuntuu tuovan vain lisää tuskaisia kerroksia päälleni. Punaista lankaa on helvetin vaikea etsiä, kun syyttää itseään kaikesta enkä enää tiedä, että mitä tekisin. Tunnen olevani syyllinen, kun tarvitsen tällä tavalla aikaa toipua, kuin olisin tehnyt jotakin suurestikin väärää. En tiedä miksi jalka ei luudu. Jännä nähdä, onko tulevana jouluna vielä kaksi jalkaa.
Vaikka asiat eivät ole kunnossa tänään ja vaikka tiedän, etteivät ne ole kunnossa vielä huomennakaan, pystyn toivomaan, että jonain päivänä herään kirkkaammasta huoneesta, jossa verhot ovat kirkkaan väriset, eivätkä harmaat ja synkät, kuten nyt. Voin vain toivoa. Olen jälleen ruhjeilla, mutta kukaan ei kai selviydy taistelusta ilman naarmuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti